Kiltojen valtakunta

[Kuolonsulka]

Arcinas - Varjo

Tikari oli tuskin irronnut hänen sormistaan, kun kirottu petturi lähetti hänen suuntaansa jonkinlaisen maagisen hyökkäyksen. Kirous, joka olisi kalventanut kenet tahansa, kuoli jo ennen kuin ennätti huulille. Ei ollut aikaa sellaiseen.
Varjo syöksähti maahan ja kierähti ympäri välttääkseen osumat loitsusta. Miten hän vihasikaan taikuutta kaikissa muissa seikoissa, paitsi aseissa. Niissäkään hän ei oikein osannut sitä arvostaa - syy, miksi hänen jokainen aseensa oli täysin tavallinen.
Hän ponnisti takaisin jaloilleen. Toisessa olkapäässä tuntui outoa kipua. Nähtävästi loitsu oli hiponut sitä kuitenkaan kunnolla osumatta.
Hehkuvan punaisten silmien katse kohtasi naisen kylmän tuijotuksen. Tikari oli löytänyt maaliinsa eikä nainen näyttänyt kykenevän nousemaan ylös. Se saattoi olla ohimenevää, eikä koskaan saanut olettaa uhrin olevan puolustuskyvytön vaikka tämä makaisikin maassa.
Oudot, punaiset varjonkaltaiset läikät naisen ympärillä vetivät Varjon vain entistä varovaisemmaksi. Nopeasti hän punnitsi uuden heittotikarin etuja pujottaessaan kenkänsä kärjen maahan pudonneen sapelin alle ja potkaistessaan sen naisen ulottumattomiin.
Ei, naisen silmissä ei hehkunut kohtaloonsa alistuneen katse. Tämä oli kuin haavoittunut kissa pesällään. Kissat vain tuppasivat saamaan pahasti turpiinsa lohikäärmeiltä.
Sormet sivelivät tikareiden kahvoja kuin rakastajan ihoa, kun Varjo kulki Kuolemantanssin askelin lähemmäs naista. Nopeiden syöksähdysten aika oli ohi, niitä ei tarvittu, kun uhri makasi maassa. Sen sijaan tikarit siirtyivät saman käden otteeseen ja nopeutta hyväkseen käyttäen vapaaksi päätynyt käsi haki jälleen yhdestä piilopaikasta heittotikarin ja heitti sen kohti naista.
Ei ollut tarpeen vaarantaa itseään turhaan.
Varjolla ei ollut mitään moraalisääntöjä, jotka olisivat sanelleet käytöksen maassa makaavaa uhria kohtaan. Oikeastaan sen, ettei naista päästetty ylös, saattoi ottaa kohteliaisuutena, sillä ammattitappajan osalta pahempaa loukkausta ei ollutkaan, kuin päästää vihollinen nousemaan ylös maasta. Sillä nimittäin ei ollut mitään tekemistä ritarillisuuden kanssa. Sitä ei ollut koskaan ollut tarve kertoa, sillä vihollinen tiesi sen. Häntä ei kunnioitettu edes sen vertaa, että hänelle olisi suotu arvokas kuolema. Jos kuolema koskaan voisi näillä kujilla olla arvokas.
Elämällä ei ollut arvoa kenellekään muulle kuin sen haltijalle. Entä kuinka oli kuoleman laita?
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Jillie]

Jillie seurasi tarkasti Varjon liikkeitä. Hän oli saanut vahingoitettua Varjoa hyvin vähän, mutta nyt hän oli todellisissa ongelmissa, sillä hän oli menettänyt sapelinsa ja vahingoittunut. Naisen katse pysyi kylmänä, eikä hän odottanut enään Arcinasin kysyvän luovuttaisiko hän suosiolla, sillä Varjo tietäisi hänen vastauksensa. Nainen katsoi varjojaan, jotka olivat saaneet Arcinasin varuilleen. Jillien huulilla kävi häijy hymy, joka ei kuitenkaan kertonut mitään. Hän yritti ylös, mutta se tuntui kivuliaammalta kuin maassa pysyminen, joten hän paransi vain asentoaan, eikä aikonut päästää Varjoa enään kovinkaan pahasti yllättämään. Hänellä oli muutama tikari jäljellä, joten ne piti käyttää viisaasti.
Jillietä ei naurattanut yhtään, sillä hän odotti Varjon hyökkäyksiä tai niitä kirottuja heittotikareita. Hänen silmänsä etsivät jotain, joka saattaisi häiritä Varjoa, mutta etsiminen oli turhaa. Jillien sormenpäät koskettivat välillä yhtä hänen tikareitaan, mutta hänen liikkeet olivat huomaamattomia, sillä hän ei aikonut paljastaa aseidensa piiloja täysin.
Jillie valpastui Varjon liikkuessa lähemmäksi, joten hän odotti että tuo tekisi jotain. Hänen silmänsä kaventuivat viiruiksi ja ihmissusimaiset piirteet meinasivat tulla näkyviin, mutta nyt ei ihmissudestakaan olisi hyötyä. Varjon nopea liike ja heittotikarin suhahdus ilman halki herättivät naisen. Hän otti tikarinsa ja suojasi itseään sillä nopealla liikkeellä. Varjon heittotikari pysähtyi Jillien suojaavaan tikariin ja nainen nappasi toisella kädellä oman heittotikarin piilostaan ja heitti sen Varjoa kohti keskittyen täydellisesti Varjon liikkeisiin. Hän ei aikonut olla helppo vastus, vaikka olikin maassa.
Jillie ei edes tuhlannut energiaansa ylös nousuun, sillä se olisi ihan turhaa, koska Varjon tikarit olivat tehneet vahinkoa sen verran, että hän vain kuluttaisi elinvoimansa loppuun. Jillie piti tikaria valmiina kädessään torjuakseen vielä ehkä pari tikaria, ennen kuin hänen olisi voimattomuuden takia vaihdettava taktiikkaa. Hän ei kuitenkaan suostunut kuolemaan nopeasti. Hän halusi kärsiä mieluummin kun kuolla siististi, ei missään nimessä.

[Kuolonsulka]

Arcinas - Varjo

Tikarin kalahdus toista vasten, harmoninen ääni pimeässä. Ainakin sellaisen korviin, joka ei todella osannut aitoa kauneutta arvostaa.
Siihen ei kiinnitetty kuitenkaan huomiota läheskään yhtä paljon, kuin tikariin, jota ei pimeässä saattanut erottaa kuin vain omien vaistojensa ja epämääräisen liikkeen perusteella. Sen heittäjän ja kohteen välinen matka oli myöskin liian pieni täydelliseen väistöön. Niinpä Varjo hyväksyi kylmin kasvoin sen, että tikari sujahti kylkeä viistäen ja sinkoutui veritahraisena pimeyteen.
Heittotikari vakuutti hänet siitä, että uhri ei todellakaan ollut vielä avuton, mutta tämä ei myöskään turvautunut outoihin varjoihinsa. Mikäli nämä sellaisia olivatkaan.
Hän astui parilla nopealla askelella aivan uhrinsa viereen ja iski tätä yhtä aikaa tikareillaan. Toisella kohti kaulaa, toisella lantioon rampauttaakseen. Lopuksi, kun aseet olivat jo vetäytymässä, saappaan verhoama jalka tähtäsi voimakkaan potkun naisen vatsaan ja alimpiin kylkiluihin.
Heti annettuaan tarkoittamansa iskut Arcinas loikkasi kauemmas ja kiersi nopein askelin tämän toiselle puolelle, säilyttäen koko ajan etäisyyden. Kyljessä tuntuva haavan kivulias syke ja siitä valuva tahmea, lämmin veri, olivat siirtyneet muiden vammojen ohella syrjemmäs tietoisuudesta. Ne eivät olleet hengenvaarallisia, siksi niille saatettiin näin tehdäkin. Keskittyä yhä vain päämäärään.
Tuntiakaan tässä ei enää menisi, sen kertoivat hänen vaistonsa. Mutta olikin aivan kiinni naisesta kuinka tarkkaan tämä aikoisi tuon viimeisen tuntinsa käyttää. Kuinka pian tämän olisi pakko antaa periksi ruumiinsa tuskalle, verenvuodolle, joka hellittämättä vei tämän elämännesteitä kylmään maahan.

((Lyhyt tuli, kun eipä tuon tappokoneen korvien välissä paljoa liiku^^))
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Jillie]

Jillie oli valpastunut erittäin paljon, koska Varjo ei todellakaan aikonut pitää häntä elossa pitkään. Hänen silmiensä näkö oli hiukan sumentunut, mutta hän vielä näki riittävästi. Seuraava hyökkäys oli vain yllättävä, sillä hänen oli joko pelastauduttava rampautumiselta tai kuolemalta. Kaksi vaihtoehtoa. Nainen teki nopeasti päätöksen ja torjui kaulaan suunatun tikarin koettaen kuitenkin lievittää lantioon suunnattun tikarin iskua ranteessaan olevalla metallirannekkeella, muttei kuitenkaan välttynyt tikarin iskula.

Seuraava yllätys olikin potku, joka toi mukanaan ikävän alimpien kylkiluiden ilkeän rusahduksen, joka sai naisen vingahtamaan hyvin vaimeasti. Jillie ei kunnolla pystynyt hengittämään, mutta kipu oli jo päätä huimaava. Jillie oli päättänyt kuolla kärsien, joten Varjo toteutti hänen niinsanotun äänettömän toivomuksen.

Jillien oli vaikea keskittyä kuuntelemaan missä Varjo meni, mutta hänen vaistonsa kyllä auttaisivat tarvittaessa. Mitä tuon tappajan päässä mahtaa liikkua tällähetkellä? Jillien mielessä kävi kysymys, mikä ei kuitenkaan huvittanut häntä laisinkaan. Jillie tunsi verenhukan käyvän voimille, mutta hän ei näyttänyt sitä Varjolle, joka saattaisi käyttää heikentymistä hyväkseen. Jillie mietti suunitelmaa mikä pitäisi hänet vielä hetken hengissä, mutta hän ei aikonut enään paljoa pitkittää kärsimystään. Hän ei pystynyt kunnolla liikkumaan ja kipu oli alkanut tuntua koko kehossa. Jillie tekisi vielä uhkarohkeita asioita ennen kuin suostuisi kuolemaan, vaikka olikin onnistunut vahingoittamaan Varjoa, johon oli jo itsessään tyytyväinen.

//Minulla ei ajatus kulje muutenkaan//

[Kuolonsulka]

Arcinas - Varjo

Jos oli nähnyt, kuinka suuri kissapeto vaani varmaa saalista, saattoi helposti kuvitella tuon pedon Varjon tilalle, kun tämä hiipi ruohon halki tehden selväksi kutsumanimensä alkuperän. Oikea varjokin piti enemmän ääntä, kuin tämä tappaja, jonka huomio oli kiinnittynyt uhriin.
Arcinas olisi ehkä jo kyllästynyt leikkiin, mutta se osa miehestä oli vaipunut uneen, eikä Varjo koskaan kyllästynyt leikkimään ruuallaan. Erotuksena vain, että kun kissa leikki hiirellä, miekkavalas hylkeellä, ne aikoivat syödä lelunsa, Varjo ei.

Hengitys purkautui viilenevään yöhän harsomaisina pilvinä, kun hän liikahti kuin iskevä käärme. Iskua ei tosin suunnattu kuin tarjolla olevaan selkään, vaan alempaan reiteen, sen suuriin valtioihin ja jänteisiin.
Iskulla olisi onnistuessaan toinenkin tavoite. Se kenties pakottaisi naisen liikahtamaan, välttämään toisen jalan painon rampautetun päällä. Tuon liikkeen aikaansaamaa vaistomaista tuskaa Varjo haki takaa, jää hehkuen marmorinkalpeiden ja yhtä ilmeettömien kasvojen silmistä.

Nopea peräytyminen iskun jälkeen toi mieleen jälleen sen käärmeen, joka tällä kertaa vain kulki kahdella jalalla. Ensimmäistä kertaan vähään aikaan hiljaisuus murrettiin sanoilla.
“Sinusta onkin enemmän hupia kuin luulinkaan”, Varjo nauroi viiltävän ivallisella äänellä, tuijottaen uhriaan polttavasti. Ei niin, että hän odottaisi vastausta, leikitteli vain saalillaan. Etsi pieniä heikkouksia, jotka voisi vielä kääntää tätä vastaan, ennen kuin leikki olisi lopussa.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Jillie]

Jillie vingahti hämmentyneenä Varjon yllättäen taas hyökätessä, mutta miksei Varjo enään yrittänyt tappaa häntä niin nopeasti. Halusiko tuo leikkiä? Se oli aivan mahdollista. Jillie teki horjahtavan väistön nousten ylös samalla pysyen juuri ja juuri jaloillaan, vaikka kipu oli suunnaton. Hän oli osittain rampautunut, jonka takia hän ei ihan pystynyt arvioimaan mitä tehdä. Hän oli päättänyt tehdä uhkarohkean hyökkäyksen pian, joka oli samalla hänen viimeinen todennäköisesti, ellei Varjo vielä haluisi leikkiä hänen hengellään. Hän kokosi kaikki ajatuksensa ja valmistautui keskittämään ne liikkumiseen, vaikkei hän tuntenut mitään.

Se että Arcinas puhui sai Jillien reagoimaan hämmennyksenä, jota hän ei kuitenkaan näyttänyt ulkoisesti.
"Hyvä että sinäkin tykkäät leikkiä tappaessasi." Jillie totesi sarkastisesti, koska monet muutkin olivat leikkineet hänen kohtalollaan elää tai kuola, mutta myös hän itse teki usein niin. Jillie oli nyt valmis ja hän otti erittäin nopealla liikkeellä kaksi tikaria esiin ja keskitti kaikki ajatuksensa liikkumiseen, vaikka se tuntui mahdottomalta hän syöksyi Arcinasta kohti tehden yksinkertaisen iskun, joka tähtäsi tikarit vain haavoittamaan harmittomasti. Jillie tiesi samalla ettei Arcinas säästäisi hänen henkeään tuon hyökkäyksen jälkeen. Jillie tunsi suunnatona kipua jo entisistä haavoista, jonka takia ei oikein kestänyt enään.

//Anteeksi lyhyys, mutta ajatukseni eivät enään osaa poimia mitään//

[Kuolonsulka]

Arcinas - Varjo

Voi, tämä narttu ei tiennyt mitään siitä, kuinka hän saattoi leikitellä sitä todella halutessaan. Kuinka hän saattoi tappaa uhrinsa yhtä hyvin pelkkään hulluuteen, tuskaan, joka lopulta kumosi kaiken järjen ja elämän. Niin, että ei ollut tarpeen antaa viimeistä iskua lainkaan, vaan uhri kuoli omillaan, hyvin, hyvin hitaasti.
Tälle hän aikoi sen iskun kuitenkin antaa, sillä hän ei jaksanut katsella tätä niin kauaa, että olisi kiduttanut tämän hulluksi ensin. Paljoa ei jäänyt uupumaan, sen hän huomasi, kun nainen vammoistaan huolimatta vääntäytyi seisomaan ja pystyi jopa puhumaan. Se oli huomattavasti enemmän kuin mitä Varjo oli odottanut.

Naisen sinnikkyys varoitti häntä tämän aikeesta tehdä vielä jotain, eikä siis tikarien esiin vetäminen päässyt Varjoa yllättämään. Sivusta seuraaja olisi voinut vain ihmetellä sitä kepeyttä, jolla ammattitappaja lennähti taaksepäin tikareiden iskiessä tyhjää.
Varjo toimi nopeasti, jäämättä ajattelemaan sen tarkemmin. Vaistot nousivat pintaan ja ajatukset siirtyivät taemmas, sinne jo siirtyneiden vähäisten tunteiden luokse.
Hän vaihtoi painon jalalta toiselle ja vaihtoi suuntaa, syöksähtäen nopeasti uhrinsa ohi matalana. Ohitus ei ollut täysin yhdentekevä, vaan kertoi, yleensä liian myöhään, hyvän syyn sille. Uhria lähempänä ollut oikea käsi pyyhkäisi läheltä polvitaivetta ja tikarin myrkytetty terä etsi nälkäisesti jänteitä, lihaksia ja rustoja, jotka viiltää lopullisesti poikki.

Henkäystä kauempaa ei mennyt, että Varjo oli kääntynyt takaisin uhriinsa päin, nyt tämän selkäpuolella. Nopea kädenojennus kurotti pitkät sormet kietoutumaan naisen hiusten ympärille tikarin painuessa tämän päätä vasten. Hiuksista kiskaistiin taaksepäin ja tappaja silmäili uhrinsa kasvoja välinpitämättömästi.
“Hyvä yritys, säälittävä lopputulos.” Pilkallinen hymy piirtyi huulille, kun toisen käden pitelemä tikari painui hitaasti kylkiluiden välistä keuhkoihin ja repi ne säälittä rikki samalla, kun voimakas myrkky jo puri sydämeen ja levittäytyi ympäri ruumista.

((Harrastin nyt luovaa hittimistä noinkin rajusti, sillä ajattelin sen olevan luonnollisempaa ottaen huomioon Arcinasin taidot ja Jillien tämänhetkisen kunnon. Jos et kuitenkaan halua, että Jillie kuolee ihan vielä, niin voin toki muokata vuoroani^^))
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Jillie]

Jillien nopeus oli säälittävä ja sen nainen huomasi jo ennen kuin Varjo väisti hänen liikeensä. Hänen liikkeensä epäonnistuminen oli kuitenkin loppujen lopuksi tehty juuri tuon takia, että hän halusi vain kokeilla miten paljon pystyi liikkumaan. Hänen voimansa eivät enään riittäneet puolustautumaan tai ajattelemaan. Hän ei toisinsanoen pystynyt keskittymään.

Varjon seuraavat liikkeet olivat Jillielle pelkkää helvettiä, mutta hän tajusi juuri ja juuri väistää tikarin viillon, mutta se vei häneltä entistä enemmän voimia. Nainen oli selkeästi väsynyt, mutta sinnikäs. Hänen oli tehtävä paljon työtä, että hän pystyi ylipäätänsä tehdä mitään. Hänen päänsä oli tyhjä, eikä hän voinut muuta kuin käyttää vaiston rippeitä, jotka nekin olivat jo lähes olemattomat.

Varjon seuraava hyökkäys oli Jillielle aivan sama, sillä hän ei olisi pitkään pysynt tasapainossa. Hän pystyi juuri ja juuri puhumaan, mutta liikkuminen oli jo turhaa, joten hän oli Varjolle liiankin helppo kohde. Seuraavaksi Jillie tunsi vain kuinka Varjo tarttui hänen hiuksiinsa ja kiskaisi pään taakse ja sanhoi jotain, josta hän sai juuri ja juuri selvää.
"Aina kannattaa yrittää, eikä kohtalo auta pettureita." Jillie kuiskasi kun tunsi tikarin painuvan kyljestä läpi. Seuraavana olivat keuhkot ja pian hän menetti tajunsa elämän virratessa hänen kehostaan viimeisen henkäyksen mukana.

//Ei tarvitse muuttaa.

[Kuolonsulka]

Arcinas - Varjo

Varjo tunsi, kuinka elinvoima kaikkosi naisen raajoista ja tämä valahti hervottomana hänen otteensa varaan. Tuskin viimeisillä sanoilla oli ollutkaan yhtä välinpitämätöntä kuulijaa, sillä niitä hädin tuskin muistettiin lausutuiksi. Niin monesti kuolevat olivat herjanneet häntä, jos olivat ehtineet. Se, että kyse ei tällä kerralla ollut herjaus, ei tehnyt asiaan juurikaan muutosta.
Tikari vedettiin irti ja haavasta tulvahtava vielä lämmin veri värjäsi kuolleen vaatteet nopeasti. Siinä missä punainen väri levittäytyi pimeässä lähes mustana vaatteisiin, hälveni punaisen sävy tappajan silmistä kaventuen ensin punaisiksi viiruiksi, kunnes pupilli katosi kokonaan iiristen palatessa siihen mustuuteen, joka kertoi Varjon siirtyneen taka-alalle ja Arcinasin ottaneen jälleen johdon.

Miehelle itselleen sillä ei ollut merkitystä, hänen kumpikaan puolensa ei ollut avuton eikä kavahtanut yhtään sen enempää nyt jalkoihin lysähtänyttä ruumista.
Arcinas kyykistyi kuolleen viereen ja puhdisti käyttämänsä tikarin tämän vaatteisiin ennen kuin sujautti sen paikoilleen. Vielä ei kuollutta jätetty kuitenkaan rauhaan, sillä Kiltakäärme ei kavahtanut käydä läpi tämän vaatteita, etsien käyttökelpoisia tavaroita.
Hän löysi vyöllä olleiden sapeleiden lisäksi viisi tikaria, joista jokaisen terä tarkastettiin, ennen kuin ne hyväksyttiin lisäksi hänen omaa aseistustaan. Lisäksi hän löysi kolme pientä pullollista hyödyllisiä myrkkyjä, jotka nekin päätyivät vyöpussin suojiin. Sen sijaan verenpunainen ja musta riipuspari jätettiin koskematta. Hän tunsi niistä henkivän taikuuden, eikä välittänyt niistä lainkaan. Niiden sijaan vyöpussin päätyivät myöskin kummatkin sormukset. Ne, ja sapelit hän voisi hyvin myydä. Ei ollut mitään järkeä jättää niitä tänne lojumaan, jonkun löydettäviksi. Sillä ruumis löydettäisiin heti seuraavana aamuna, niin lähellä he olivat Da Piraa.

Sapelit Arcinas sitoi omalle vyölleen ennen kuin vihdoin nousi ja jätti ruumiit lojumaan maahan. Suden valkoinen turkki erottui kauas, mutta voittanut ei enää katsellut taakseen. Sille ei ollut tarvetta. Tehtävä oli suoritettu, hän oli saanut palkkionsa. Kuolleet vaipuisivat nopeasti niiden satojen muiden joukkoon, joiden veri oli värjännyt Arcinasin menneisyyden.

((No niin. Kiitoksia vielä kerran tästä pelistä^^))
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta