Kiltojen valtakunta

[Feylana]

((Jep, tänne toivotaan Kunia Arcinasilla. Random aikaa ennen kiltapiirin kokoontumista.))

”Oikein miellyttävää yönjatkoa teille, herra.” Lucas nyökkäsi tavanomaisen tyynenä tummatukkaiselle asiakkaalleen ja piti ovea auki juuri sen verran, että tämä pääsi livahtamaan ulos Piilotetun Terän myyntitiloista. Kiskaistuaan vahvan oven kiinni ja suljettuaan sen sisäpuolelta tavallista huolellisemmin hän jäi hetkeksi ovelle, kuin odottaen jonkun tulevan siitä väkivalloin läpi hetkenä minä hyvänsä. Eikä olisi ollut ihmekään, hetki sitten poistunut asiakas kun oli jättänyt ikävän tunteen jälkeensä, ja Lucas oli oppinut luottamaan tuntemuksiinsa. Etenkin ikäviin sellaisiin, sillä hän olisi osannut nimetä ainakin kolme kertaa, jolloin oli tiennyt jonkin olevan pielessä ja saanut siitä todisteen vain muutamaa vuorokautta myöhemmin. Jokin asiakkaassa ei ollut täsmännyt, epävarmaa oli vain se, mikä hänessä oli ollut vikana.

Varmistettuaan oven lukituksen vielä kerran Lucas teki kierroksen myyntitilan ympäri ja oli yhä näkevinään tuon salakuljettajana esittäytyneen miehen, joka oli ollut kaikkea muuta kuin salakuljettaja. Ruumiinrakenteeltaan vielä kenties, muttei askellukseltaan saati puheiltaan – salakuljettajat eivät koskaan esitelleet ammattiaan, ja vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa sitä olisi Terässä odotettukaan. Terään tultiin ja sieltä lähdettiin nimettömänä, ammatittomana ja kaikin puolin tunnistamattomana, ellei syytä muuhun ollut. Ja rehellisen, kunniantuntoisen kaartilaisen tavoin asteleva, liioitellun huolimattomaan sävyyn puhuva ja teennäisen salaileva mies antoi tarpeeksi syitä pitää kasvonpiirteensä, eleensä ja puheensa mielessä. Ainakin niin pitkään, että Lucas saisi tiedon eteenpäin, jonka jälkeen hän voisi rauhassa unohtaa koskaan miestä tavanneensakaan.

Mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa ei Terän sisätiloista löytynyt, mutta mustahiuksisen miehen tyyneen katseeseen ilmaantunut lievä mietteliäisyys ei kadonnut mihinkään – harva sitä huomioisi tai tunnistaisi, mutta Terän haltijaa useamminkin tapaava huomaisi vähintään pienen muutoksen, vaikkei osaisikaan nimetä kohteliaan hymyn vierasta juonnetta tai valppautta, jota ei usein ulospäin näytetty. Lucas ehti palata myyntipöytänsä taakse ja nostaa pöydälle pergamenttia välitöntä raporttia varten, kun Terän oveen koputettiin tuttu merkkikoputus. Tyhjä pergamentti sai palata paikoilleen Lucasin astellessa ovelle valmiina palvelemaan seuraavaa asiakasta – ja mitä pikemmin, sen parempi, sillä Kilta odotti hänen ilmoittavan epätoivotuista asiakkaista mahdollisimman nopeasti voidakseen puuttua tilanteeseen.

Oven avautuessa kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei raporttia tarvitsisikaan kirjoittaa.
”Astukaa toki sisään, ellette ole erehtyneet ovesta ja henkilöstä.” Oli selvää, ettei mies ollut erehtynyt sen enempää ovesta kuin henkilöstäkään, mutta Lucas ei ollut koskaan todennut mitään muuta päästäessään asiakasta Terän ovesta sisään. Eikä luopuisikaan, sillä varjoissa saattoi aina piillä joku odottamassa vuoroaan eivätkä vakioasiakkaat aina toivoneet kaikkien tietävän heidät vakioasiakkaiksi. Raottaessaan ovea miehen astua sisään Lucas nyökkäsi tälle kieltämättä helpottuneena siitä, että saisi asian pois päiväjärjestyksestä näinkin pian.

[Kuolonsulka]

Yön hiljaiset kujat olivat tavallistakin hiljaisemmat. Aivan kuin paikalliset kujarotat olisivat säikähtäneet jotain ja piiloutuneet syvemmälle rakennusten ja kujien uumeniin. Joku alamaailman ulkopuolinen olisi pitänyt sitä hyvänä asiana, tuntenut olonsa turvalliseksi. Kapeaa katua asteleva mies ei hiljaisuudesta pitänyt. Vaikka lähimailla ei palanut ainuttakaan soihtua, oli hänen mustissa silmissään punaisia viiruja kertomassa hänet tuntevalle, että hän oli varuillaan.
Eikä lainkaan suotta, niin kuin hän huomasi tullessaan lähemmäs Piilotettua terää.

Muutama askel vei hänet kujansuun varjoihin vaikkei hän muuten olisikaan väistänyt yksinäistä kulkijaa. Kaartilaisen tunnisti kun sellaisen näki. Ja mitä ihmettä tämä kyseinen Kaartilainen oli halunnut Terästä?
Kavennein silmin Arcinas seurasi miehen ohikävelyä ja vilkaisi sitten nopeasti Terään päin. Jos hänellä ei olisi ollut tarve käydä siellä, hän olisi lähtenyt miehen perään. Ottanut selvää miksi tämä hortoili alueella, joka oli niin kielletty Kaartilaisilta että vain Kiltatalo olisi kielletympi. Tuon naamataulun kyllä muistaisi, ja kenties Lucas osaisi kertoa enemmän. Mikäli oli kunnossa…

Kaartilaisen käännyttyä kulman taakse Arcinas lähti suuntaamaan jälleen kohti Terää, koputtaen tutun merkkikoputuksen oveen ja jääden odottamaan.
Oven avautuminen ja Lucasin tutun lauseen kuuleminen olisivat voineet herättää jossain miehessä helpotusta. Ei kuitenkaan Arcinasissa, ja vaikka herättäisikin, ei sitä näytettäisi kasvoilta.

Katse tarkasteli Lucasia kun Arcinas astahti sisään. Huone ympärillä tarkastettiin refleksinomaisesti, mutta päähuomio oli miehessä. Tämä vaikutti valppaammalta kuin muulloin. Eikä tarvinnut olla kovinkaan älykäs yhdistääkseen sitä äskeiseen asiakkaaseen. Tosin, kovin harva tuon olisi huomannutkaan.
“Epämieluisa asiakasko?” hän kysyi viileällä äänensävyllään kuin olisi tiedustellut miehen terveydentilaa. Terä oli liian tärkeä Salamurhaajien Killalle ja muutenkin alamaailmalle, että sen olemassaolo olisi mahdollista paljastaa Kaartille saati muille sivistyneen kansakunnan höyrypäille.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Feylana]

Ovi sulkeutui sisään astuneen miehen takana kuten kaikkien muidenkin takana, joskin kuka tahansa muu asiakas olisi hämmästynyt sitä tapaa, jolla kauppias itse suhtautui mieheen suljettujen ovien takana. Ei hiukkaakaan enemmän tai vähemmän kohteliaammin, kunnioittavammin tai tuttavallisemmin kuin muihin, mutta vaikkei tapaa osannut nimetä, oli selvää, ettei Varjo ollut kuka tahansa asiakas. Kenties se tuli esille äänensävystä, kohteliaisuuden vakuuttavammasta tunnusta tai kenties siitä tavasta, jolla ranteeseen sidottu punainen huivi tuntui kadottavan syksyisyyttään aina Terän haltijan käydessä keskustelua Varjon – ainoan nimellisen yhteyden Kiltaan – kanssa. Ei voinut väittää, että jokainen tapaaminen olisi ollut odotettu saati toivottu, mutta tällä kertaa se todella auttoi asioiden edistymistä.

Vastauksena Varjon kysymykseen oli ensimmäisenä nyökkäys ja lyhyt hiljaisuus, jonka aikana asetettiin tiedot yksinkertaisimpaan muotoon. Lucas oli uskonut joutuvansa selittämään alusta asti, mutta oli ilmeistä, että valesalakuljettaja oli kävellyt väärään aikaan väärässä paikassa ja tullut osuneeksi väärän henkilön tielle.
”Mikäli kynityt ruskeat hiukset, utelias katse ja huonosti peitelty identiteetti vastaavat epämieluisan asiakkaan tuntomerkkejä, niin olette ehdottoman oikeassa.” Puhuessaan Lucas asteli paikoilleen myyntitiskin taakse ja käänsi katseensa jälleen yhteyshenkilöönsä. ” – Olin juuri kirjoittamassa teille viestiä tästä salakuljettajaksi itseään väittäneestä typeryksestä, mutta satuitte ilmeisesti juuri oikeaan aikaan välttyäksenne pitkälliseltä yksityiskohtaisten tuntomerkkien kuvailulta.”

Lucas muisti ensimmäisen ilmiantonsa ja sen herättämät tunnontuskat, mutta näin kolmen vuoden jälkeen hän oli vakuuttava uskotellessaan itselleen, ettei tunnontuskia enää ollut. Varjon paikallaolo mahdollisti sen, että hän saattoi unohtaa äskeisen kaartilaisen olemassaolon nopeammin kuin oli uskaltanut toivoakaan ja jättää kokonaan miettimättä, millä tavoin Kilta hoitaisi asian. Käytäntö oli sama kuin Teränkin kanssa – Lucas myi kysymättä kenelle ja mihin tarkoitukseen ja antoi sillä itselleen syyn uskoa, ettei ollut muuttunut vähääkään. Yksityiskohtaiset tuntomerkit ja kaiken hyödyllisen painaminen muistiin antoivat mahdollisuuden päästä asioista eroon yhdellä kertaa niin, ettei niitä tarvinnut ajatella kahdesti. Ja mikäli Varjo oli itse törmännyt mieheen, Lucas saattoi vain antaa lisätiedot jo tiedettyyn.

[Kuolonsulka]

Nyökkäys, joka saatiin vastaukseksi kysymykseen vahvisti Arcinasin epäilyjä entisestään. Ja lyhyen hiljaisuuden jälkeen saadut tuntomerkit sopivat täydellisesti äsken vastaan astelleeseen mieheen. Kuka tämä oli ollut, ja kuinka ihmeessä tämä oli löytänyt Terän, saati päässyt sisälle. Oliko joku älykääpiö lauleskellut merkkikoputuksesta Kaartilaisen nenän alla? Moinen virhe ei saisi toistua ja henkilö pitäisi ensitilassa jäljittää ja vaientaa. Aivan kuten Kaartilainenkin ja kaikki, jolle tämä oli jotain kertonut. Tehtävä vaatisi tietoja, mutta onneksi Lucasilla oli varmasti kerrottavanaan jotain.

Arcinas seurasi hitain, laskelmoiduin askelin Lucasta tämän myyntipöydän luo ja nyökkäsi tämän sanoille. Miehen tuntomerkit oli painettu tiukasti muistiin.
“Kaartilainen vaikutti kovin varmalta. Mitä hän halusi? Ja tarkensiko hän mitään muuta tästä peiteroolistaan?” Jos tämä oli kertonut jonkun todella olemassa olevan salakuljetusrenkaat nimen, olisivat nämä ensimmäisinä epäiltyjen listalla kun Arcinas lähtisi selvittämään kuka oli kertonut tälle Terästä.

Kaartilaiselle ei olisi voinut olla huonompi päivä ilmaantua alamaailmaan. Vaikka tämän vierailu täällä olisi päätynyt ennen aamunkoittoa Arcinasin tietoon. Aina oli kuitenkin mukavampi saada etumatkaa asioihin ja päästä miehen jäljille nyt kun jäljet olivat vielä kuumat.
Arcinas ei toki ollut unohtanut omia kyseenalaisia ostoksiaan täällä, mutta tämä asia oli juuri nyt tärkeämpi.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Feylana]

Liiankin varmalta, olisi joku Terän haltijaa puheliaampi saattanut todeta, mutta Lucas piti mietteensä itsellään. Kyseisen kaartilaisen varmuus oli ollut suurin syy siihen, että tämän paikallaolo oli jättänyt epämiellyttävän tunteen jälkeensä, aivan kuin miehellä olisi omat syynsä olla pelkäämättä paljastumista sen vertaa, että olisi ajatellut peitetarinaansa kahdesti. Lucasilla ei ollut tapana aliarvioida yhtäkään kaupungin asukasta, sillä täällä kaiken selkeimmät tapaukset olivat aina jotain muuta kuin osasi odottaa ja typeryksiltä vaikuttavat valesalamurhaajat usein kaikkea muuta kuin typeryksiä. Johan siitä kertoi sekin, että mies oli löytänyt tiensä Piilotettuun Terään vain alamaailman tunteman merkkikoputuksen avulla.

”Yritti ensin ostaa yön tomua ja kun ei sitä saanut, uteli tavarantoimittajistani, kerskui kykenevänsä hoitamaan homman puolet nopeammin ja halvemmalla ja kierteli uteluidensa aikana ympäriinsä teeskennellen, ettei kiinnittänyt tarkempaa huomiota yhtään mihinkään.” Yön tomu oli sinistä, jauhemaista myrkkyä, jota Lucas oli vasta muutama yö sitten myynyt yhdelle asiakkaistaan, mutta sitä – kuten muitakaan myrkkyjä – ei myyty ihan kenelle tahansa Terään astuneelle, etenkään jos asiakas vaikutti vähääkään epäilyttävältä. Laajan asevalikoiman olemassaolo oli aina mahdollista selittää, Terällä oli luvat kunnossa – väärennetyt tosin, mutta sitä ei erottaisi kaiketi enää väärentäjä itsekään –, mutta laittomien ja vain vahingoittamiseen tarkoitettujen myrkkyjen säilyttäminen herättäisi kysymyksiä kenessä tahansa idioottia älykkäämmässä lainvartijassa.

”Hän pudotteli puheeseensa kovasti salakuljettajaslangia, mainitsi jotain muurin viertä kulkevasta kuljetustiestään ja parinkin ’tuttavansa’ kutsumanimiä”, Lucas vaikeni hetkeksi, selvästi etsien nimiä muististaan, ”- Yksisilmä, Thor ja Leka.” Ei ollut lainkaan varmaa, olivatko nimet täysin tuulesta temmattuja vai perustuivatko ne oikeisiin henkilöihin, jotka joko olivat tai eivät olleet osallisena kaartilaisen tekemisissä. Lucas harvemmin esitti omia arveluitaan, vaan pikemminkin toisti kuulemaansa ottamatta siihen itse kantaa lainkaan.

[Kuolonsulka]

Arcinas siristi silmiään. Vain aavistuksen omainen liike kasvoilla. Muurin viertä kulki useitakin salakuljetusreittejä, olisi nähtävästi aika pitää niitä käyttäviä salakuljettajia silmällä. Nimet itsellään eivät kertoneet paljoakaan, Da Pirassa oli varmasti kymmeniä Yksisilminä tunnettuja salakuljettajia ja merirosvoja. Nimet painettiin silti muistiin, jos hän törmäisi niihin jäljittäessään salakuljettajia, olisi hänellä ainakin jokin kiintopiste jatkolle.

“Yön tomusta eivät monetkaan huumekaupan ulkopuoliset salakuljettajat tiedä, joten kaartilaisen on ollut oltava yhteydessä johonkin niistä.” Toteamus, joka rajasi taas hivenen mahdollisuuksia pois. Hivenen samalla tapaa kuin hirttosilmukka vähitellen kiristi hapen keuhkoista.
“Ketkä toivot yön tomun sinulle? Tai oletko myynyt sitä jo jollekulle?” Aina oli lyhytnäköisen koston mahdollisuus. Tai sitten sen, että joku oli juonut itsensä humalaan ja puhunut liian äänekkäästi väärässä seurassa.

Arcinas vilkaisi ympärilleen. Kaartilainen ei ollut paljoa viisastunut nuuskiessaan ympärilleen täällä, sillä lukitut ja läpinäkymättömät hyllyt eivät kertoneet juuri mitään sisällöstään. Eivät muuta, kuin ehkä sen, että niissä oli jotain, mitä ei haluttu kuuluttaa koko maailmalle. Ainoastaan Lucas tiesi, mitä kaikkia aseita täällä olikaan myynnissä. Mutta paljon saattoi päätellä jo siitä aseiden kirjosta, jota näki kaduilla joka yö ja päivä.
Sitähän kaartilainen tuskin oli ollut näkemässä, mutta lukot olivat varmasti herättäneet jo muutenkin tarpeettoman uteliaan miehen mielenkiinnon.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Feylana]

”Tomu tuli Okaan välikäden kautta vasta viikko sitten, ja kolme yötä sitten myin sitä yhdelle kiltalaisistanne.” Oka oli Terän kenties tärkein yhdyshenkilö tomun kaltaisten kielletyimpien aineiden toimittaja, punapartainen mies, jonka ulkomuoto antoi kuvan isosta ja tyhmästä juoposta, joka hädin tuskin liikkui muuta kuin Ketun ja kurjimpien satamakapakoiden väliä. Jälleen yksi todiste siitä, ettei ulkomuotoon tullut luottaa liiaksi, vaikka Oka olikin kieltämättä mieltynyt väkijuomiin kovasti. Katsahtaen Varjoon Lucas palautti mieleensä viikko sitten vierailleen välikäden tapauksen, vastaten kysymykseen ennen kuin sitä ehdittiin esittääkään:
”Välikäsi oli hintelä, hiirimäinen mies, jolle Oka maksanee palkan tomulla tai jollain muulla aineistaan.”

Keskeyttäen puheensa hetkeksi Lucas kumartui pöydän alle ja nosti sieltä vähäsanaisen kirjanpitonsa, löytäen kahdella arvauksella oikean pergamentin. Tuon pergamentin hän ojensi Varjolle, jolle oli aikoinaan selvittänyt merkintöjensä tarkoitukset, sillä jokin myrkkyjen ja muiden aineiden nimien lausumisessa sai hänet tuntemaan olonsa varsin ikäväksi. Pergamentista kävi selväksi, että yön tomun mukana oli tullut kahta hermomyrkkyä, neljää syövyttävää ainetta sekä laaja valikoima huumausaineita, joita voitiin käyttää suurempina annoksina varsin tehokkaina myrkkyinä.

Hetken päästä Lucas ojensi Varjolle myös toisen pergamentin tarkasteltavaksi, tällä kertaa sen, joka kertoi kiltalaisen ostaneen tomua kuudella ja puolella hopeisella. ”Tummat hiukset, vihreät silmät ja itsevarmuus kohdallaan, mutta tuskin muuta kuin sattumanvarainen ostaja.” Hän oli tottunut luottamaan vaistoihinsa, eikä kyseinen kiltalainen ollut herättänyt käytöksellään lainkaan epäilyjä. Tuskinpa nainen olisi palannutkaan mieleen ilman tämän yön epätoivottua vierailijaa.

[Kuolonsulka]

Uusi nyökkäys, Oka oli Arcinasille tuttu, samaten suurin osa tämän eniten käyttämistä välikäsistä. Yleensä juuri sen kaltaisia henkilöitä, joiden oli helppo edetä huomaamattomasti. Ja joiden menetys ei ollut liian kova pala kenellekään. Ainahan näitä välittäjiä jäi välillä kiinni kun erehtyivät ottamaan palkkansa liian aikaisin. Sen jälkeen näitä ei nähtykään, ja tuskin kukaan kaipasikaan. Näitä kujarottia löytyi aina eikä yhden menetys saanut ketään tolaltaan. Paitsi ehkä sen typeryksen, joka oli jonkin vaativamman tehtävän näiden kontolle antanut.

Hän otti pergamentin vastaan ja silmäili listan läpi. Yön tomu oli ollut nähtävästi tämän eräs arvokkain myrkky. Mutta huomattavasti yleisempää kuin se, mitä hän itse odotti.
Toinenkaan pergamentti ei tuonut lisätietoa. Kuvauskaan ei juuri selventänyt, sillä hänkään ei tuntenut todellakaan jokaista Kiltalaista vaikkakin Yön tomu oli sen verran kallista, ettei sitä aivan jokainen rivikiltainen käyttänyt. Ainakaan ilman jonkun aatelisen oikkua.
“En usko, että kukaan kiltalainen olisi ollut niin typerä, että näin pian käyntinsä jälkeen olisi usuttanut jonkun kaartilaisen tänne. Jäljittäminen on kuitenkin vain ajan kysymys.” Sävy, jolla asia todettiin samalla kun katse yhä tutki pergamenttia, oli puistattavan tyyni ja eleetön. Jäljittäminen oli vain ajan kysymys, eikä tappaminenkaan sen suurempi ongelma olisi. Mikäli sille olisi tarve.

Pergamentti ojennettiin takaisin ja katse kohosi Lucasin silmiin.
“Otan yhteyden Okaan. Katsotaan, josko hän on mennyt möläyttämään jotakin kännipäissään.” Jos ei olisi, Oka saattaisi osata kertoa jotain, josta olisi hyötyä. Mutta nyt voisi siirtyä hyvinkin siihen, miksi hän oli alun perin suunnannut tänään Terään.
“Oletko jo saanut sen erän Tiimaa, jonka tilasin?” Erä ei ollut iso, mutta myrkky oli niin harvinainen, että sen tuleminen oli kestänyt. Varsinkaan, kun se tehtiin hyvin harvinaisen eteläisten saarien hämähäkin myrkystä ja kyseisten hämähäkkien käsittely vaati useinkin ennen pitkää hengen. Toisaalta, myrkkyä ei tarvinnut paljoa, muutama tippakin, oikein annosteltuna, riitti takaamaan peruuttamattoman kuolemantuomion sille, jonka sen sisuksiinsa sai. Vastamyrkkyä ei ollut edes taikuudessa, sillä myrkky imeytyi välittömästi sisäelimiin ja luihin, alkaen pikkuhiljaa muuttaa niitä nesteeksi. Loppujen lopuksi uhri ei ollut kuin kuivettunut kuori jossa ei ollut mitään ulkoisen väkivallan merkkejä. Sisällä vain ei ollut enää mitään.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[Feylana]

((Heiwau, sain jotain aikaankin. ^^ Jumituksen syyksi pistän liian pitkäksi venyneen tauon, ja jos nyt onnistuin mokimaan jonkin kanssa niin huomauttelepa. *virns*))

Haaleansinisissä silmissä käväisi jotain paljon Da Pirassa tunnettua Lucasta nuorempaa hetkellisen ajatuksen pohtiessa sitä, miltä tämä keskustelu Terän haltijan ja Varjon välillä olisi ulkopuolisen silmiin näyttänyt; nyökkäilyä, lyhyitä toteamuksia ja pitkästä yhteistyöstä huolimatta aina yhtä tyynen etäisenä pysynyttä suhtautumista toisiinsa. Kotona, kaukana täältä, olisi ollut suuri loukkaus jättää kuulumisten kyselyt näin monen tapaamisen jälkeen väliin. Vaan eipä siellä olisi ollut sijaa Terän haltijallekaan, saati sitten Varjon kaltaiselle henkilölle – ja tämän ajatuksen (sekä Varjon pergamentista irrottaman katseen) myötä katse palautui entiselleen.
”Nainen ei vaikuttanut typerältä, joten kyse tuskin on hänestä”, ja harvoinpa nekään typerykset, jotka ujuttautuivat kiltaan kuin ihmeen kaupalla, pysyttelivät hengissä kyllin pitkään aiheuttaakseen mitään tämänsuuruista ongelmaa. Ja Varjon poistuessa Terästä ongelmaa ei enää olisi – ei ainakaan hänelle, ja epäilemättä kaartilainen ja tälle liikoja puhunut kukalie katoaisivat pian jäljettömiin ja lakkaisivat olemasta ongelma kaikille muillekin.

Laittaessaan pergamentteja takaisin kirjanpitonsa väleihin Lucas nyökkäsi Varjon kommentille Okaasta. Asia olisi tästä eteenpäin killan hoidossa, eikä siten enää hänen ongelmansa.
”Kyllä, tilauksenne saapui toissayönä.” Lähetti oli viipynyt pidempään kuin luvattu, ja viimein saavuttuaan kertoillut todenäköisesti liioiteltuja kauhutarinoita läheltä piti -kiinnijäämisestään matkanvarrella. Lucas oli kuunnellut tapansa mukaan suuremmin myötätuntoa esittämättä, maksanut miehelle kuten piti ja lähettänyt tämän sitten matkoihinsa.
”Suosittelen painottamaan välittäjälle, että lähettää ensi kerralla tilauksenne hienovaraisemman miehen matkassa”, puhuessaan mies kumartui jälleen pöydän alle ja siirsi useita jauhe- ja nesterasioita lattialle päästäkseen käsiksi hyllyn valepohjan lukitukseen. ”Tämänkertaisen olisi naiiveinkin huomannut salailevan jotain”, valepohjan alta nostettiin yksinkertaisesti muotoiltu pullo, jonka pinta oli värjätty niin, ettei sen sisältämän nesteen sävyä osannut tulkita. Lattialle väliaikaisesti laskettujen tuotteiden löydettyä tiensä takaisin kaappiin Lucas suoristautui ja laski pullon pöydälle Varjon eteen.
”Saako teille mahdollisesti olla tällä kertaa jotain muutakin?”

[Kuolonsulka]

((No niin sanoi lääkäri. Hivenen lyhyt, mutta ehkäpä me elämme sen kanssa^^))

Tyytyväisyys värähti Arcinasin lävitse, kun Lucas kaivoi laatikostaan hänen odottamansa myrkyn. Vihdoinkin. Ei ollut tarpeen tarkastaa pullon sisältöä, se olisi sitä, mitä oli tilattu. Vain elämästään piittaamattomat yrittivät huijata Terän omistajaa, ja tämän toinen toistaan vaarallisempia asiakkaita.
Hän ei ollut tilannut myrkkyä siksi, että tarvitsisi sitä lähiaikoina. Sen sijaan hän nautti voidessaan kerätä mahdollisimman laajan varaston erilaisia myrkkyjä, jotta, tehtävän tullen, hänellä olisi varaa mistä valita.
Sarkastinen hymähdys pääsi hänen kapeilta huuliltaan. Niinpä niin. Voisi olla syytä pitää ‘pieni’ juttutuokio välittäjän kanssa. Muistuttamaan, että tämän henki riippuisi pitkälti siitä, kuinka idiootteja lähettejä tämä käyttäisi.

Lucasin kysymys muusta sai hänet harkitsemaan hetken ajan. Alasaa hän voisi ostaa. Sitä kului aina paljon, niin aseisiin kuin hänen päivittäiseen annokseensakin.
Arcinas harkitsi muitakin ohikiitävän hetken. Viimeisimmän palkkauksen rahat olivat vielä lähestulkoon käyttämättä ja lisää tulisi pian. Hän voisi hyvin täydentää vakiomyrkkymyrkkyvarastojaan.
“Otan sata millilitraa alasaa sekä viisikymmentä milligrammaa cerustua.” Häijyjä myrkkyjä kumpikin. Alasa, joka vaikuttaisi minuutissa hengitysteihin ja sydämeen, sekä cerustu, joka lamauttaisi uhrinsa hermoston. Kumpikin myrkkyjä, joista hän oli, kiitos typerän kohtalon, riippuvainen ja näin ollen myöskin immuuni.
“Lisäksi otan kaksikymmentä milligrammaa atista.” Hänellä oli sitä jäljellä ennestäänkin, sillä viimeaikoina hän ei ollut kaivannut ylimääräisiä piristeitä.
“Ja uuden kärjen ruoskaani.” Viimeisin taistelu oli saanut jo vanhaksi käyneen kärjen vääntymään hivenen ja koska terä oli niin ohut, oli sitä myöskin vaikea teroittaa.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta