Kiltojen valtakunta

[suskari]

Kalmankoira

Kaunis ja mukavan puoleinen alku kesän ilta, sekä satama laiturit.... Voiko parempaa kuvitellakkaan? Ei voinut, etenkin jos ilta oli maailman täydellisin. Puolikas kuu möllötti taivaalla kirkkaana ja lähes pilvettömältä taivaalta muutaman jo syttyneen tähden kanssa, jotka tuikkivat pimeyteen omaa hentoa valoaan yhdessä puolikuun kanssa. Ilmakin oli täysin tyyni ja hiljainen vain aaltojen pienoinen liplattava ääni kehtasi rikkoa tämän kaiken hiljaisuuden, sekä rauhan mikä nyt satamassa vallitsi laivojen keskellä. Laivat? No ne nyt vain olivat satamassa kiinni ja odottivat omistajiaan saapuneiksi kuin uskollisimmat koirat konsanaan, jotka tulisivat jos olivat tullakseen...

Kuitenkin tämän kaiken hiljaisuuden rikkoi pimeydestä ilmestyvä tumma hahmo, joka oli näin äkkiseltään katsomalla kuten kukatahansa kaupunkilainen tai ihminen. Ei mitään erikoisemmin poikkeavaa tai ainakaan sellaista minkä olisi voinut kauempaa erottaa ainakaan ihan heti. Ehei tämä nuoren oloinen mies oli kaukana ihmisestä... käsissä jokaisen sormen päässä oli mustat terävät kynnet, jotka eivät todellakaan kuuluneet normaalin ihmisen "varustukseen" ja jos ylemmäs mentiin jotka olivat miehen kasvot olisi voinut hetkessä päätellä tämän herran olevan ihan kaikkea muuta kuin ihminen. Toinen vasen silmä oli ihan normaalisti puhtaasti vaalean sininen, mutta oikea... Oikea oli kirkkaan punainen ja hohti yössä kuin tuli kuuma kekäle joka ei vain ikinä tulisi sammumaan, ellei tämä tumma mies sulkisi silmäänsä. Sitä aavekoira ei kuitenkaan kävisi tekemään, sen tapoihin ei kuulunut piilotella itseään ja se mitä oli. Hän kun ei voinut pahemmin mitään ulkonäölleen.
Päällään taas miehellä oli musta ja pitkä nilkkoihin yltävä nahkatakki jonka ympäri noin alavatsan kohdilta oli vedetty ruskea vyö kera kultaisen soljen. Musta takin helmat leijuivat miehen takana varman oloisten askelten mukana, mutta silti nuo askeleet olivat hiljaiset ja ihmis korva ei olisi voinut kuulla ainakaan ihan heti. Muista otuksista ei sitten ihan niin varmoja oltukkaan.

Ai, mitäkö Kalman tapainen teki satamassa vaikkei tarvinnutkaan yhtään mitään täältä? Syitä olisi voinut olla moniakin, mutta tälläkertaa sytnä oli vain ja ainostaan ruuan hankinta. Satamasta!? Aivan, täältä sai saaliikseen vaikka mitä jos osasi vain etsiä oikeista paikoista, kuten vaikka rottia. Inhottavaa, mutta Kalma ei pahemmin piitannut ihmisten ruuista ja pyydysti kaiken ruokansa mielummin itse.
Ei siinä mennyt kauaanakaan kun Kalma sai näköpiiriinsä rotan, joka itsekkin mupelsi jotakin maassa. Kalma veti veitsensä ja nakkasi sen rottaa kohden ja tuskan vinkasun kautta tuo melkeinpä kissan kokoinen otus oli maassa 50cm pitkä veitsi selästä törröttäen.
Kalma lähti lähestymään varmoin askelin kuollutta eläintä kohden ja irrotti sitten veitsen tuon lihasta asettain veitsenä takaisin takkinsa alla olevalle vyölle. Rotta poimittiin maasta hännästä kiinni tarraten ja mitään sen erikoisemmin miettimättä Kalma hyppäsi lähimmän laatikko pinkan päälle istumaan ja aterioimaan upottaen terävät hampaansa rotan lihaan riuhtaisten siintä inhottavan äänen kera lihaa irti karvoineen päivineen.

//

[Jillie]

Nuva

Illan viileys ja pimeys toi aavemaisen tunnelman ympäristölle, varsinkin satamaan, jonne oli jätetty laivoja yöksi odottamaan seuraavaa kaunista päivää. Illan viileys ei haitannut pikkueläimiä, eikä myöskään muutamia muita jotka satamaan olivat eksyneet.

Puolikuu valaisi juuri sopivasti satamaa tähtien kanssa ja paljasti outoja liekkejä sataman yhdeltä laiturilta. Yö oli täydellinen olennoille, jotka eivät päivällä mielellään liikkuneet. Yksi niistä oli mustaihoinen haltia nainen, joka oli satamaan tiensä johtanut. Mustahaltiaksi helposti tunnistettava nainen vilahti vain hetken ajan kuun valaisemassa kohdassa, ennen kuin katosi jälleen. Nainen liikkui varjoisia kujia pitkin aavemaisen hitain askelin, jotka eivät tuottaneet mitään ääntä. Hänen silmänsä tutkivat sataman ympäristöä ja etsivät jotain mielenkiintoista. Yötuuli puhalsi naisen valkeisiin hiuksiin saaden ne naisen silmille. Hän oli kuullut luonnottoman hiljaisilta kuulostavia askelia, jonka takia oli tullut hiukan uteliaaksi.

Nainen seurasi ääniä katsellen ympärilleen valppaasti. Hän kuuli rotan kuolin vinkaisun, joka herätti hänen huomionsa ja teki hänestä paljon valppaamman. Hän ei tiennyt olisiko lähellä olijan helppo vai vaikea huomata hänet varjoista, varsinkin kun hänellä oli musta hupullinen viitta yllä. Nainen oli hetken ajatuksissaan ennen kuin veti nopeasti hupun päähänsä ja lähti kohti lähellä olevan olennon olinpaikkaa. Hän kuitenkin huomasi hyvinkin pian laatikoden päällä istuvan ihmisen näköisen olennon syömässä jotain, jonka takia hän jähmettyi paikoilleen katselemaan.

//Säälittävän lyhyt, mutta ajatukset juoksivat ohi.

[suskari]

Kalmankoira

Kalma pureskeli suussaan olevan lihan rauhallisesti ja kaikessa rauhassa ilman minkään näköistä hätä päivää, vaikka tiesi varsin hyvin että olisi varsin hyvä uhri kiltoille ja jengeille. Olihan hän saanut jonkin hemmetin syyn takia saannut "yksinäisen" maineen josta aavekoira ei pitänyt oikeastaan yhtään. Häntä olisi mielummin voinut sanoa kulkuriksi kuin joksikin yksinäiseksi tai vaikka vaeltajajaksi... tai jotakin muuta. Hän ei kuitenkaan voinut yhtään mitään sille ettei halunnut sotkeentua tämän kaupungin- jota myös Da Piraksi kutsutaan -alamaailman tapahtumiin millään tavalla, vaikka olikin yksi alamaailman tyypeistä ja karski murhaaja vielä, kiitos vain rakkaan "kakkosensa" joka tämän kaiken on aiheuttanut.

Kalma iski uudestaan terävät hampaansa kiinni tuohon rotan ruhoon ja vielläkään mitään aavistamatta mies jatkoi kaikessa rauhassa... Mutta kuin jokin kuudennen astin vaistoamana Kalma tunsi ettei ollut suinkaan yksin. Mikä yllätys! Eihän tässä kaupungin pahaisessa saanut missään olla rauhassa kuin joku torvi tulee häiritsemään. No parasta ottaa tulija ainakin näin aluksi ystävällisin elein vastaan. Nyt ei kiinnostanut käydä rähinöimään ihan turhasta, saati käydä taas vaihteeksi vääntämään rautalangasta ettei hän halunnut liittyä minnekkään suuntaan.
"Huomasin sinut jo, voit tulla esiin. En vahingoita sinua." Kalma sanoi pitän äänen tasonsa kokoajan rauhallisena ja maltillisena, eikä korottanut sitä missään vaiheessa. Jos mahdollisella tulijalla ei olisi pahoja aikeita ei hänelläkään.

//Eipä tässäkään nyt saatu maailman pisintä aikaiseksi//

[Jillie]

Nuva

Mustahaltia tarkkaili pitkään tuota olentoa, joka selkeästi söi jotain niin että luut rutisivat syötävästä. Mustahaltia sai hiukan kylmiä väreitä, mutta ei piitannut, vaan vetäytyi hiukan varjoihin. Tuuli puhalsi hiukan kovempaa, joka sai mustahaltian varuilleen. Hän ei ollut varma kuinka hyvät aistit tuolla olennolla oli. Hän aisti, ettei tuo ollut ihminen, mutta näytti hyvin paljon ihmiseltä. Mustahaltian laventelinsininen silmä oli peittynyt eteen tulleiden otsahiusten takia, joten hän näytti tavalliselta mustahaltialta.

Mustahaltia säpsähti olentoa tuon puhuessa. Hän ei ollut tajunnut että tuo oli huomattu. Hän asteli kuunvaloon varjoista.
"Iltoja, vai pitäisikö sanoa yötä" Naisen kylmänrauhallinen ääni kantautui tuulessa hänen tullessa täysin hiukan lähemmäksi laatikoita. Naisen katse oli rauhallinen, eikä hän vaikuttanut uhkaavalta, mutta hän toivoi ettei myöskään toinen uhmaisi häntä. Nainen liikautti kättään ja sinertävät haltialiekit muodostuivat hänen ympärilleen paljastaen hänen kasvonsa, vaikka tarkoitus ei ollutkaan.
"En halua mitään pahaa sinulle, kuten sinä sanoit ettet vahingoita minua." Nainen sanoi vakaalla äänellä, johon ei tullut minkäänlaista painotusta millekään sanalle.

Mustahaltian olalla makoileva käärme oli herännyt pienestä iltahorroksestaan ja katsoi nyt laatikoiden päällä olevaa olentoa. Mustahaltia laski kätensä käärmeen pään ylle ja lausui hiljaa jotain, jolloin käärme sihahti vaimeasti ja laskeutui naisen kättä pitkin jalan tasolle, jonka jälkeen jatkoi jalkaa pitkin maahan. Nainen oli tottunut tuohon liikkumis tapaan, joten ei piitannut käärmeen liikkumisesta. Käärme kiersi laatikon luokse, muttei päässyt pidemmälle, joten ei edes yrittänyt nousta laatikkoa pitkin, vaan jäi kiertelemään laatikon läheisyyteen. Nainen tarkkaili hetken käärmettä, jonka jälkeen kiinnitti huomionsa taas mieheen.
"Eikö ilta ole viileä liikkumaan täälläpäin?" Nainen kysyi hiljempaa, koska pelkäsi iltasella liikkuvien vartijoiden huomaavan hänet. Naisen huulilla ei käynyt puhuessa mitään hymyä tai muitakaan eleitä.

[suskari]

Kalmankoira

Kuului tervehdys ja Kalma käänsi katseensa tuhon naiseen, mustaan valko tukkaiseen naiseen, jolla oli pitkä musta kaapu yllään. Tuon tervehdykseen Kalma nyökkäsi ja vastasi siihen: "Öitä vain." Oikeastaan hänen kannaltaan katsottuna tämä olisi ollut keskipäivä, mutta kävihän se näinkin. Tuo tuskin olisi yö eläjiä pahemmin, tai mistä hän sitä tiesi. Ei hän tuota tuntenut millään tavalla, ei koskaan nähnytkään. Mutta se mitä hän nyt näin aluksi sai tuosta pelkästään silmäilyllään läpi, tuo ei todellakaan vaikuttanut uhkaavalta millään tavalla eikä agresiiviseltä. Kalma uskalsi siis rentoutua jonkin verran, ei kuitenkaan kokonaan. Moni kakku päältä kaunis...
"Niinhän ne kaikki sanovat..." Kalma hymähti rapsuttaen kurkkuaan terävillä kynsillään pitäen kuitenkin tuota naista silmällä. Hän oli seurannut tämän kaupungin alamaailman tapahtumia jo niinkin paljon että tiesi ettei täällä ollut viisasta luottaa keneenkään, muutakuin itseensä. Jos silloinkaan. Yksi syy miksi hän halusi olla liittymättä minnekkään, eikä häntä kyllä kiinnostanutkaan. Hän halusi elää omaa elämäänsä rauhassa ilman johtajaa tai muitakaan "rasitteita". Hän oli tyytväinen tähän. Käsi laskettiin kyljen viereen takaisin katseen pysyessä kokoajan tuossa naisessa.

Kalma iski hampaansa jälleen rottaan ja repäsi lihaa irti muutaman suolen ptkän kera. Ällöä? Ehkä, mutta ei hänestä hän oli tottunut tähän ja toisekseen hän oli edelleenkin koira. Koirathan olivat petoeläimiä?
Kalma kurtisti kulmiaan kun joku liikahti tuon naisen kaulalla ja lähti luikertelemaan alemmas. Käärme? No käärme se olikin ja luikerteli hänen luoksensa luikerrellen laatikkoa ympyrää. Aika ahdistavaa jos ei sanoisi.. Kuitenkin Kalma jätti lieron omaan arvoonsa ja nielasi lihat alas kurkustaan ja kääntyi vaihteeksi tuon naisen puoleen, vilkaisten allaan olevaa käärmettä.
"Voisitko pyytää luikertelijasi pois." Kalma pyysi. Ei hän pelännyt käärmeitä, mutta ei kuvitellutkaan kokeilevansa oliko tuo myrkyllinen vai ei. Ei siinä etteikö tavallinen myrkky häntä tappaisi, mutta heikoksi se veti.
"Hmh, olen yö eläjä. Ei pieni kylmyys haittaa" Kalma sitten tuhahti naisen kysymykseen, muttei kuitenkaan mitenkään pääle käyvän oloisesti. Ei hän ollut edelleenkään tekemässä sitä.

[Jillie]

Nuva

Nainen tarkkaili olentoa joka edelleen söi saalistaan ja lopulta kumartui maahan ojentaen kätensä käärmettä kohti. Naisen huulilta pääsi hiljaista puhetta, joka ei ollut samaa kieltä kun aikaisemmin, mutta käärme vaikutti kuuntelevan sitä. Matelija palasi takaisin omistajansa luokse ja kiertyi tuon ranteen ympärille iskien hampaansa naisen kämmenselkään ja muuttuen valkeaksi rannekoruksi, jolla oli punaiset silmät. Nainen ei ollut edes värähtänyt käärmeen päätöksestä jäädä juuri tuohon kohtaan.

Tuulenvire kävi naisen hiuksien läpi ja toi korviin laatikoiden päällä istuvan sanat. Tuo olento oli siis yöeläjä, hänen ei siis tarvitsisi oikeastaan huolehtia että tuo tekisi hänelle jotain.
"Minäkin olin ainakin yhteen aikaan. Tai siis silloin kun asuin maanalaisessa maailmassa." Mustahaltia totesi hiljempaa, mutta antoi tuulen kantaa sanat miehen korviin. Mustahaltiaa puistatti hiukan miehen tapa syödä, mutta hän oli nähnyt usein tuollaisia tapoja syödä raakana kaikki.

Nainen vilkaisi ympärilleen nopeasti, aivan kuin olisi havainnut jotain, mutta pian hän kuitenkin rentoutui. Hän ei tiennyt kuuluisiko mies mihinkään kiltaan, sillä hän ei pitänyt kiltalaisista. Nainen ei kuitenkaan vaivautunut kysymään. Hän tutki katseellaan ympäristöä ja rantaa, mutta pimeydestä ei paljastunut mitään. Mustahaltia oli kuitenkin levoton, koska hän ei ollut sellaisessa kunnossa, että hän olisi voinut puolustautua. Mustahaltiasta tuntui, että joku tarkkailisi heitä, mutta hän oli aina yhtä vainoharhainen, koska mustahaltioista ei pidetty maanpäällä kovinkaan usein.

[suskari]

//Lopetan täällä pelaamisen, mutta kiitos kuitenkin pelistä :)//

[Jillie]

//Kiitän ja kumarran//