Kiltojen valtakunta

[Kuolonsulka]

Hymy ei jäänyt hienoisen tasolle noustessaan vastakysymysten jälkeen huulille. Joku Veriketun jäsen olisi todennut syöneensä vahingossa jotain todella outoa, sillä tuollainen hymy ei näiden mielestä vain kuulunut heidän johtajansa huulille. Hänellä oli kylmä ja julma maine, osittain ehkä ansaitsemattomastikin, sillä paljon hänen jengiläistensä kohelluksia laskettiin hänen harteilleen täysin suunnitellun teon merkeissä. Ei sillä, että se olisi häirinnyt häntä.
Joka tapauksessa aito, itselleen huvittunut hymy ei kuulunut niiden hymyjen joukkoon, joita noilta huulilta tavallisesti tulkittiin.
"Mikähän sinussa mahtaisi minua todellakin kiinnostaa, nuori neiti?" Hän naurahti hiljaa ja pudisti päätään.
"Et itse juuri mitenkään vähentänyt kiinnostavuuttasi. Kuinka Kiltalaisten jälkeläinen - oli sitten kyseessä Salamurhaajien tai Varkaiden - kuljeksii kaupittelemassa kaduilla yrttejä vanhukseksi pukeutuneena ja on kaiken lisäksi siinä iässä, että viattomuus pitäisi olla jo täydellisen unohtunut harhakuva. Sinä olet harvinaisuus, tyttöseni." Harvinaisuus, sitä tyttö todellakin oli, ja sen vuoksi myös äärimmäisen mielenkiintoinen tapaus.
Ei, hän ei voinut kieltää, etteivätkö hänen sormensa olisi syyhynneet päästä muokkaamaan tästä hänen omien tavoitteidensa tarvitsema henkilö. Siinä oli vain se pieni mutta, että hänellä oli jo jengillinen eri rotujen ja molempien sukupuolien edustajia, jotka vain odottivat merkkiä hypätä tehdäkseen sen... Tottakai hän arvosti näiden enemmän tai vähemmän rehellistä uskollisuutta, mutta sitten muistinmenetyksensä hänellä ei ollut ollut minkäänlaisia muita siteitä. Aivan aivan... Alamaailmalainen ei tarvitse perhettä ja niin edelleen... Väre pyöritteli silmiään päänsä sisällä nalkuttavalle äänelle, joka aina toisinaan yritti estää häntä munaamasta itseään. Joskus hän sitä kuuntelikin...

Väre painoi sormenpäänsä vastakkain ja katseli niitä, pohtien kokeilisiko hypätä tähän kuiluun, joka oli hitusen yllättäen ilmaantunut nenän eteen. Ikinä ei voinut olla varma, toistuisiko tällainen tilaisuus enää koskaan. Ehkäpä hän voisi kokeilla pohjustaa ja katsoa mitä tapahtuisi. Varmaa oli ainakin se, että möläyttämällä 'no itse asiassa sinunkaltaisesi tytär voisi olla mukava' ei pääsisi puusta pitkään. Ironista oli, että muutaman vuoden päästä sanan 'tytär' voisi korvata sanalla 'vaimo'... Hän värähti selkärankaansa pitkin kulkevia väristyksiä. Vaimo oli turhan pelottava ajatus näin nuorelle... Ehkä sitten haudassa...
"Kumpi sinulle opetti kasveista? Äitisi vai isäsi?" Se oli ensinnäkin varsin mielenkiintoinen seikka, mutta auttoi myös häntä keskittymään muuhunkin kuin olemaan pahoinvoiva vaimo- ajatuksen suhteen.
Katse palaili sormista takaisin tyttöön, pohtien mitä kaikkea tästä vielä paljastuisikaan.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

Hymy, sekä naurahdus ja päänpudistus sanojen jatkeeksi saivat Jenayen hämilleen. Hän katsoi miestä tämän puhuessa ja siristi hieman silmiään tahtomattaan samalla kuin hänen päänsä tottuneesti kallistui jälleen, kuin koiranpennulla, joka yritti ymmärtää isäntänsä sanoja. Vaikkei nyt kyseessä ollutkaan isäntä, mutta tyttö ei meinannut ymmärtää mistä Väre puhui. Sanat olivat vilpittömiä, mutta ei hän silti ymmärtänyt miksi todellisuudessa olisi kiinnostava sellaiselle kuin Väre ja tämä sai hänet etsimään äänensävystä ja olemuksesta vilppiä. Hiven edes vilpillisyyttä tai ironiaa, Jumalien ja kaiken muunkin kautta, mieshän lähestulkoon kehui häntä!

"Isäni minulle on opettanut sen minkä ehti. Loput minä olen oppinut itse. Kokeilemalla." Jenaye katsoi edelleen miestä epäuskoisena. Mitä ihmeen mielenkiintoista tässä oli mitä hän kertoi?
"Isä minut kasvatti muutenkin. Sen minkä ehti omalta työltään." Tyttö ei halunnut puhua äidistään, eihän hän tuntenut koko käsitystä äidistä jäätyään heti synnyttyään ilman moista.
Jenaye yritti hymyillä, mutta se jäi toisen suupielen kohottamiseksi ilmeen ollessa aika neutraali, joskin vilpitön. Hän yritti kait hieman keventää tunnelmaa. Vanhojen muisteleminen ei koskaan ollut mukavaa, eikä hän halunnut liikoja kai kertoakaan. Hän tiesi että vaikka jotkin asiat tuntuikin itsestä vähäpätöisiltä, ne voisivat olla toiselle etu.
"Miehet vaan on aina niin kiireisiä, töidensä kanssa."

Tyttöhän ei sitä tiennyt, mutta oli ollut hänen isälleen suuri helpotus, että tyttö oli luonteeltaan niin utelias kuin oli. Jenayen hiipiessä nurkissa tarkkailemassa isäänsä ja muita, oli isä pystynyt paremmin pitämään silmällä tytärtään. Niin mies tiesi aina tarkalleen missä lapsi oli.

"Ja ei kai kukaan tänä päivänä enää ole viaton..mitä se sitten sisältääkin." Lause ei ollut kysymyksenä osoitettu kenellekään, lähinnä Jenaye mietti asiaa ääneen. "Silmistähän sen tunnistaa viimeistään. Että onko vai ei." Hänen olisi tehnyt mielensä virnistää miettiessään seuraavaa lausettaan, muttei kuitenkaan halunnut heittää leikiksi asiaa joka oli ihan totta. Hän asetti kyynerpäänsä pöydälle ja nojasi leukansa terveellä puolella toiseen kämmeneensä katsoen miestä jälleen silmien korkeudelle. "Ja sinun silmiäsihän minä en vielä ole nähnyt."

"Minun elämäni ei ole ollut kovinkaan mielenkiintoista kenenkään korville. Luulen että sinulla on silmissäsi joitain salaisuuksia. Olet varmasti mielenkiintoisempi minulle kuin minä sinulle."
Ei Jenaye sanonut loppua ollakseen utelias syystä että voisi joskus joitain tietoja käyttää miestä vastaan. Hän oli rehellisesti vain sitä mieltä. Hän rakasti kuunnella tarinoita. Oli ne tosia tai ei.
Ja aivan liian harvoin hänellä oli ketään juttukaverina.
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

Hyvin monien Alamaailman kasvattien varsinainen kasvattaja oli isä, tai jokin isän korvike. Tai sitten tämä havainto johtui vain siitä, että hän liikkui väärässä seurassa, mutta jos ajateltiin loogisella järjellä, naisten elämä oli rankempaa. Hämärän herralle kiiros miehiä ei oltu luotu synnyttämään!
Se, oliko tytön äiti kuollut synnytykseen vai sen jälkeen... No, hän oli ehkä jengijohtaja, mutta ei alkaisi silti kaivella täysin epäolennaisia asioita, varsinkin kun sai jo muutenkin sen käsityksen, että perhe ja menneisyys sen osalta ei ollut sieltä mukavammasta päästä. Tai ehkä olikin, ken tietää.

”Niinhän me tahdomme yleensä olla”, hän virnisti hiukan vinosti tytön loppukommenttiin. Töitä kyllä riitti vaikka muille jakaa, ja sen jälkeen tuli yleensä lisää, kun piti paikkailla näiden töppäilyt.
Hymy hyytyi hiljalleen huulilta, kun ajatukset koettivat eksyä pohtimaan moniako vaikeuksia oli ehtinyt jo kasaantua tänäkin aikana.
Itselleen kiroillen hän palautti huomionsa tyttöön. Viattomuus, tosiaan... Hän ei ollut tämän tapauksen suhteen enää täysin varma, mutta verrattuna häneen itseensä... No, jos häneltä kysyttiin, tyttö saisi ihan vapaasti säilyttää edes hiukan naiiviuttaan, kunhan pysyisi hengissä.

Väre säpsähti omia ajatuksiaan. Missä ihmeen välissä hän oli alkanut suhtautua näin vakavasti tähän lähes tuntemattomaan nuoreen naiseen, jonka uteliaisuus kasvatti harmaita hiuksia kenen tahansa päähän? Eikö hänellä todella ollut jo aivan riittämiin ongelmia? Ei näemmä...
”Lapsi rahas, minä olen varsin kaukana siitä, mikä on viattoman määritelmä”, hän sanoi hiukan naurahtaen ja päätään pudistaen. Hän ei näemmä pääsisi eroon tästä oudosta pinttymästään tyttöön. Se olisi kai ollut mahdollista vielä, kun hän vasta näki ne kaksi merimiestä ahdistelemassa tätä, mutta päätös mennä tämän avuksi...
Väre näki sielunsa silmin itsensä putoamassa hyvin syvään kuoppaan käsiä heilutellen ja kirkuen kuin pikkutyttö... Tosin ei tämä tapaus.

Väre nojautui taaksepäin tuolillaan ja virnisti vinosti, luovuttaen henkisen kamppailunsa.
”Hyvä on, tyttöseni. Kerrohan minulle nimesi. Mutta jos sinä haluat minusta jotain tietää – varoitan etten voi kertoa läheskään kaikkea mitä varmaankin haluaisit – siitä tulee kuitenkin pitkä juttu. Onko sinun nälkä?”
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

Hymy nousi tytön kasvoille miehen kenties periksiantavista, myöntyvistä sanoista. Nyt hän saisi tietää miehestä jotain, uteliaisuus joka miestä kohtaan oli aikoinaan syntynyt päättyisi viimein. Tai kenties tiedonmuruset lisäisivät vain mielenkiintoa, mene ja tiedä.

"Tosiaan, en minä ole vielä sanonutkaan nimeäni. Olen Jenaye."
Kättään tyttö ei nostanut kätelläkseen, se tuntui jotenkin hölmöltä enää tuossa vaiheessa. Jenaye muisti kuinka isänsä oli kätellessä tarkistanut samalla oliko vastapuoli piilottanut aseita hihaansa. Enää tytön ei tarvinnut epäillä moista, ainakaan uhkana itseään kohtaan Väreltä.

Nälkä hänellä ei ollut. Hän halusi malttamattomana jo kuulla miehestä lisää. Halusi katsella tätä silmiin. Ja tuossa paikassa, pienessä kellarissa, kaksin miehen kanssa, vain kynttilän valo hiljalleen lepattamassa, muun maailman poissaollessa, oli jotain hyvinkin viehättävää ja vähän jännittävääkin. Mikäpä olisi enemmän omiaan ruokkimaan tytön mielikuvitusta ja ajatusten lentoa.
Tarinoita kuunnellessaan hän mielellään kuvitteli kaiken silmiensä eteen. Kuvitteli itsensä toisen asemaan, mitä olisi itse milloinkin toiminut ja millaisia tunteita olisi kokenut. Jenaye pudisti päätään kysymykselle nälästä ja nosti jalkansa tuolilleen, niin että istui tuolilla risti-istunnassa. Näin hän halusi varmistaa olevansa valmis kuuntelemaan, eikä se vaikka juttu olisikin pitkä häirinnyt häntä laisinkaan. Päinvastoin. Hän halusi tietää kaiken.

Saadessaan viimeinkin tilaisuuden hän päätti palata siihen joka aikoinaan herätti kysymyksiä hänen mieleensä, ja sai hänet amatöörimäisesti seuraamaan kadulla kulkenutta miestä: "Miksi sinä liikut niin hiljaa? Tai siis liikkuu täällä muutkin hiljaa, mutta olet todella taitava siinä. Yleensä minä vaistoan ihmisten askeleet, mutta sinua en. Siksi minä sinua seurasin. Ja maineesi vuoksi." Hän päätti täsmentää aiempaa mokailuaan kun oli jäänyt miehelle kiinni.
Kysymysten tulvaa oli tytön kuitenkin hankala keskeyttää jos sen päästi valloilleen. "Sinulla on varmasti paljon alaisia. Miltä se tuntuu? Mitä kaikkea teidän jenginne tekee?"

Miehen sanat lapsi ja tyttönen.. jäivät hänen mieleensä särähtäen ikävästi tärykalvoihin, mutta ensin hän halusi vastauksia muihin asioihin. Kyllä hän voisi myöhemminkin selvittää miksi häntä kaikki kohtelivat todellakin kuin pikkulasta. Hän kun oli asunut yksikseen jo pitkään ja tunsi itse olevansa nuori nainen. Jotenkin vaan kaikki miehet joita hän tapasi, aina sanoivat noita sanoja.
Tahtomattaankin hän käänsi päätään alaspäin, ikäänkuin varmistaakseen katseella ettei kai hän täysin sentään näyttänyt lapselta. Ei, hänen vartalonsa oli kyllä kehittynyt nuoren naisen mittoihin, eikä viittakaan ollut noita muotoja peittämässä. Jenaye suoristi vielä selkänsä ja käänsi kasvonsa jälleen miestä kohti ollen valmis kuuntelemaan vastauksia, mutta huulilta lipsahti myös lisäkysymyksenä: "Miksi kutsut minua lapseksi?"
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

((Tehdäänkö niin, että jos minä en ole tästä eteenpäin vastannut viikossa, saat potkaista? Minuakin nimittäin kyrsii tämä 'otan talteen ja unohdan ja ai niin hups sekin on siellä'- säätäminen... Pystyn parempaankin.
Arcinaksen kirjoitan pääsiäisenä. Se tapaus on vähän sellainen, että vaatii oman aikansa...))

Jenaye. Hyvin kaunis nimi ja se sopi tytölle. Väre painoi hiljalleen hymyillen sormensa lomittain iloisena siitä, että tyttö ei tarjonnut kättään kättelyä varten. Jostain syystä tämä vaikutti jollain tapaa hyvin keskiluokkaiselta ja toisaalta taas täysin alamaailmalaiselta. Koskaan ei voinut olla aivan varma kumman maailman sääntöjä tämä seuraavana hetkenä noudattaisikaan. Ehkpä se juuri tytössä häntä viehättikin... Yritittiköhän hän vain pelastaa kasvojaan itseltään yrittämällä keksiä syitä miksi ihmeessä oli kiinnostunut nuoresta naisesta, jota ei olisi ottamassa jengiinsä? Mene ja tiedä.
Ehkäpä hän voisi joskus harkita uudelleen tytön jengiin ottamista, mutta ei ennen kuin hän tuntisi tätä hitusen paremmin. Verikettujen jengi ei ollut hyvä paikka nuorelle viattomuudelle, edes silloin – varsinkaan silloin – jos kyseinen tyttö oli jengijohtajan kiinnostuksen kohteena.

Henkisesti huokaisten Väre terästi itsensä kysymystulvaa vastaan Jenayen pudistettua päätään mahdolliselle nälälleen. Kaiketi hän oli tämän aivan ansainnut, pistettyään lusikkansa tähän soppaan, josta ei vieläkään tiennyt mitä se oli.
Kysymystulva oli kaikesta varautumisesta huolimatta lähellä pyyhkäistä hänet lattialle. Huvittuneena hän hymyili lomittain painuneille sormilleen.
”Vai että liikun minä hiljaa”, hän naurahti hiljaa. Se ei olisi ensimmäinen asia, mikä hänen mielestään teki hänestä millään tasolla kiehtovaa. Syvemmällä alamaailmassa hiljaisuus oli vaaraa ja hän oli kaukana niistä, jotka todella kulkivat kuin aaveet kadulla. Näihin verrattuna hän oli kuin norsu posliinikaupassa. Siltä se ainakin joskus tuntui...
”Minä olen elänyt koko elämäni alamaailmassa, sen vuoksi minä kuljen hiljaa.” Väre nojautui taaksepäin ja hieraisi leukaansa. Koko elämän, tai ainakin niin pitkälle kuin hän saattoi muistaa.
Hän jätti kommentoimatta mitään syihin, miksi Jenaye oli silloin seurannut häntä. Nuo syyt saisivat hänet harmaantumaan kaksi kertaa nopeammin, mutta niille ei ollut vielä aika tehdä mitään. Täytyisi vain toivoa, että kriteerit hiljaisuus ja maine eivät johdattaisi tätä niin suureen suonsilmään, ettei tämä siitä pääsisi livistämään. Hiven huolta väritti hänen silmiensä katsantoa, kun hän katseli nuorta, hyvin uteliasta naista.

Kysymystulva oli sen kuin jatkunut ja Väre veti henkeä miettien mistä aloittaisi. Ehkäpä vain järjestyksessä...
”Kyllähän minun jengiini muutama henkilö kuuluu”, hän vastasi neutraalisti. Muutama oli sopivan epämääräinen vastaus, eikä hän nyt vielä halunnut tehdä tiliä jenginsä todellisesta koosta.
”Miltäkö se tuntuu? Johan oli vaikea kysymys. Miltä sen pitäisi tuntua? En pode mitään maailmanvalloitushankkeita jos sitä tarkoitit.” Kysymyksen siitä, mitä Veriketut tekivät, hän jätti huomioimatta. Se oli turhan vaikea vastata, eritellä niitä satoja pieniä hommia, mitkä vain pitivät alueet heidän hallussaan ja jengin koossa. Osa noista asioista ei välttämättä ensi katsannolta edes kuuluisi jengissä elämiseen, mutta niin vain oli. Eivät ne talotkaan itse itseään rakentaneet.

Jenaye tuntui katselevan itseään, mutta syytä Väre saattoi vain arvailla. Ainakin ennen kuin seuraava kysymys jo pulpahti ilmoille. Hienoinen hymy leveni hetkeksi virnistykseksi.
”Voisinhan minä kutsua sinua parilla muullakin nimityksellä, mutta lapsi on niistä miellyttävin.” Hän vakavoitui ja kosketti kevyesti Jenayen huulia etusormensa päällä.
”Sopiiko sinulle olla Jenaye, jos lapsena olo häiritsee?”
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

Mihin aiheisiin Väre sitten valitsikin vastata, jäi Jenayelle olo että mies jätti siltikin vastaamatta, niihinkin. Joka kerran, nuoren naisen kasvot kirkastuivat ohuiden kulmakarvojen kohotessa kuuntelemaan innoissaan tulevaa vastausta, joka sittenkin jätti uteliaisuuden tyydyttämättä, ja joka kerran käännähti pää kallelleen muka-vastauksen saatuaan ja sen jälkeen jälleen uudelleen kiinnostui kuuntelemaan seuraavaa.

Viimeisin tosin teki vaikutuksen.
Väre kosketti häntä ja sanoi jotain mikä sai nuoren kehon tuntemaan sellaista mitä ei ennen ollut tuntenut. Edellä ollut virnistys ja sen jälkeisen vakavuuden yhdistelmä sen kai sai aikaan, mutta Jenaye oli sanaton. Selkäranka suoristui ja silmät hakivat jotain mihin kiinnittää katseen..ja sitä ei löytynyt. Tyttö ei yksinkertaisesti tiennyt mitä ajatella. Kaikki vastaamista vaille jääneet kysymykset lopettivat olemassaolonsa, vaikka hän juuri oli ne painanut mieleensä ajatellen vaativansa vastauksia, joita mies vältteli antamasta.

Varmaankin tarkkaavaisen näköisenä istuessaan tikkusuorana, oli Jenaye kuitenkin pihalla kuin lumiukko. Yksinkertaisesti hän ei käsittänyt ihmisen kosketusta omille kasvoilleen. Koskettaminen ylipäätään tuntui vieraalta. Koskettaminen josta hän piti.
Nuorinainen ei voinut olla ajattelematta miksi Väre teki niin.

Pienet salamat kulki kehossa ja Jenaye jäi hämilleen.
Hetkeen hän ei saanut sanaa suustaan ennenkuin hänen oli pakko pudistaa päätään kuin komentoa ymmärtämätön kotieläin ja jatkaa sitten lauseella: "Sopii, Jenaye on parempi.."

Hänen olisi tehnyt mielensä kysyä mitä ne kaikki muut nimet olisi ollut millä Väre olisi voinut häntä kutsua, mutta tunne siitä ettei hän oikeasti halunnut tietää vastausta piti suun asiasta vaiti. Jenaye otti molemmin käsin miehen ranteesta kiinni irroittaen miehen käden "liian läheltä" itseään ja jätti sormensa hellästi ranteen korkeudelle otteeseen - välittämättä siitä että saattaisi olla kosketuksessaan liiankin rohkea. Ihmisten omista rajoista kun ei aina tiennyt, mitä sai tehdä ja mitä ei.
Hän huomasi ajattelevansa hetken, että vaikka mies olikin hoikka ei hänen sormensa olisi yltäneet tämän ranteen ympäri.

Siksi kai hän yhä piti miehestä kiinni ettei tämä olisi ajatellut tytön kokonaan torjuvan läheisyyttä vaan vain jatkaakseen keskustelua, koska kaikkea hän ei kuitenkaan tahtonut miehen voivan sivuuttaa.
"Ne 'muutamat' ihmiset taitaa olla valmiita tekemään vuoksesi mitä vain ikinä keksit heiltä pyytää."
Viitaten näin takaisin miehen jengiläisiin. Joko tuntien että voisi helposti kuulua heihin itsekin tai vain arvostaen asiaa.
"Tiedätkö mihin kaikkeen he ovat valmiita? Ja miksi?"
Jenayen lähes valkeat silmät katsoivat miehen kättä ja hiljaiset sanat rikkoi sen valtavan hiljaisuuden minkä kosketus tytön maailmassa aiheutti. Hyvänen aika, hänhän taitoi toivoa enemmän.

Vasta puhuttuaan Jenaye tajusi kuinka hänen hiljaisista sanoistaan olisi voinut tulkita pientä kateuttakin. Ajatukset lensivät jo omiin mielikuviin syistä, vastauksista kysymiinsä kysymyksiin. Olisiko syyt oikeaa välittämistä, miksi Vären porukka teki kaiken tämän haluaman, vaiko pelkoa, kunnioitusta hurjinta miestä kohtaan? Montaako mies oli mahdollisesti satuttanut matkallaan johtajaksi ja mitä kaikkea tuo käsi, jota tyttö yhä tiiviisti katsoi, olikaan kokenut. Ainakin tuo käsi osasi olla muutakin kuin vain luja ja julma.
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

Miten eloisat nuoren naisen kasvot olivatkaan... Kun tämä odotti hänen vastauksiaan tuntui ihan siltä kuin jokin olisi valaissut tämän kasvot. Siitäkin huolimatta, että yhden ainoan kynttilän ei olisi pitänyt moiseen suoritukseen pystyä.
Väre ei tuntenut ymmärtävänsä tyttöä. Tämä oli jotain niin paljon hänen kokemuspiirinsä ulkopuolelta. Jotain aivan erilaista kuin alamaailman huorat ja muut naiset, joilla oli kiire lähinnä pönkittää omaa asemaansa taikka vain selvitä hengissä ja piiloutua. Piiloutuminen taisikin olla ainut seikka, minkä hän ymmärsi Jenayen käytöksessä, mutta tapa millä tämä suoristautui kuin suurenkin kehun saaneena hänen kysymyksensä jälkeen... Käsittämätöntä. Tuskinpa hänen taitonsa naisten suhteen olivat minnekään kadonneet, joten ainut vaihtoehto oli, että se kokemus ei vain ollut riittävän laajaa.
No, ainakin tämä suostui päänpudistuksestaan huolimatta siihen, että hän kutsuisi tätä nimeltä, eikä Väreen suunnattomaksi helpotukseksi sortunut kyselemään niistä muista vaihtoehdoista. Ehkä tämä nyt ei sitten ollut ihan niin viaton.

Salaman kaltainen sävähdys kiiri käsivartta ylös ja sai koko vartalon jännittymään, kun Jenaye otti hänen ranteensa sormiensa otteeseen. Vain itsensä hädintuskin hilliten hänen onnistui olla kiskaisematta kättään irti tuosta kosketuksesta, joka oli päässyt yllättämään hänet täysin. Varuillaan hän tarkkaili Jenayeta, mutta kun tämä vain katsoi hänen kättään – mitähän ihmeellistä siinäkin oli? - hän onnistui vaivalloisesti rentoutumaan. Tuntui kuin olisi yrittänyt häivyttää kivuliasta kramppia, niin paljon keskittymistä se vaati, ja sai pohtimaan oliko hän koskaan ennen moista suonut kellekään. Ei ainakaan näin pian tutustumisen jälkeen, se oli varmaa.

Mikä ajoi Jenayen esittämään nuo kysymykset? Ehkä hän oli sinisilmäinen kun ei epäillyt tämän vilpittömyyttä, mutta silti Väre ihmetteli. Tuntui melkein siltä, että tämä olisi kiertäen kysymys olisiko kelvollinen jengiin, mutta toisaalta taas sekään ei tuntunut oikealta vastaukselta.
”Miksi se kiinnostaa sinua?” hän esitti hiljaisen vastakysymyksen, tarkastellen nuorta naista.
Hän oli kyllä joidenkin jengiläistensä osalta kohtalaisen varma, mitä nämä olisivat hänen vuokseen tekemään ja miksi, mutta oli myös niitä, joista hän ei tiennyt, ja niitä, jotka halusivat tehdä jotain hänelle – eivät hänen vuokseen.
Sellaisia murheita hän ei kuitenkaan halunnut levitellä muidenkin pohdittavaksi. Jokainen, joka onnistui saamaan Alamaailmassa valtaa, saattoi olla varma siitä, että tallasi vähintään muutaman varpaille, tai sitten vain oli niitä, jotka olivat kateellisia ja halusivat kyseisen henkilön aseman edut ja mainetta.

”Jenaye”, Väre huoahti kevyesti, koskettaen tämän käsiä niiden otteessa olevan kätensä sormilla.
”Vaikka minun jengini jäsenet olisivat valmiit tekemään mitä puolestani, se ei tarkoita sitä, että sinunkin pitäisi olla. Sitäkö sinä haet tuolla takaa?”
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

"Minä haluan tietää." Oli päättäväinen vaikkakin hiljainen vastaus ensimmäiseen kysymykseen. Kun taas viimeinen lause sai hänet lähes suivaantumaan. Risti-istunnassa tuolillaan istuessa, hän laski kätensä alas, ristissä oleville säärilleen, vetäen miehen käden näin ollen mukana.
"En tietenkään minä sitä tarkoita, vaikka sinulle olenkin velkaa. Kyllä minä tiedän mihin tarkoitukseen useat naiset otetaan jengeissä. Mitä sinä minusta oikein kuvittelet?"
Nyt Jenaye viimeistään tahtoi katsoa miehen silmiin ja turhautuneena Vären hatun lierin suomaan varjoon, hän vetäisi, irroittaen toisen kätensä miehen kädeltä, pöydällä olevaa kynttilää lähemmäs pöydänkulmaa. Lisävalon suomin turvin hän kumartui hivenen eteenpäin nähdäkseen lierin alle.
"Oletan sinun varmastikin käyttävän hyväksesi kaikki nuo sinulle suodut palvelukset. Ja hyvä niin. Tarkoitan vain että miksi he ovat siihen valmiita? Sinun on oltava täysi hirviö paljastaessasi kasvosi tai.. syöt heistä pienimpiä aamiaiseksi. Mistä minä tiedän." Tyttö joutui hakemaan sanoja tietämättä oikein itsekään aina lauseen alkaessa, kuinka se tulisi päättymään. Jäämättä odottamaan mihinkään vastauksia, hän jatkoi puhetulvaansa:
"Sinulla sentään on porukkasi jolle voit olla juuri sitä mitä olet. Kun taas, niin kuin varmasti olet huomannut, aina kun minä riisun huppuni, minä olen pulassa. En ymmärrä mitä voisin tehdä päästäkseni ikinä mihinkään asemaan, ollakseni joku. Minä kun en osaa mitään." Hän irroitti jo toisenkin kätensä miehen kädeltä huitoen ovea kohti puhuessaan. Äänenpaino oli kiivas ja hän oli todellakin tosissaan.

"Minä saan toki pikkuelukoita hengiltä, mutteivät ne anna minulle sen vuoksi arvostusta. Tätä myötä minä olen jo kahden vuoden päästä ruma ja vanha, kyttyräselkäinen mielipuoli, jonka ainoa ilo on keskustella kasveilleen ja jonka ainoa toimeentulo on .. myydä hiuksensa artesaaneille että he voivat tehdä niistä taiteilijoiden siveltimiä ja aateliset voivat niillä maalata aikaiseksi jotain kaunista."
Sanat saattoivat tuntua typeriltä, mutta ajatus kauhistutti Jenayeta. Yksinäisyys sai hänet pelkäämään lisää yksinäisyyttä.
"Minulla ei ole.."

Nopeasti hän käänsi kasvonsa kohti ovea ollessaan kuulevinaan jotain. Hän ymmärsi puhuneensa liian lujalla äänellä verrattuna siihen, että olettamuksensa mukaan, olivat luvatta huoneessa. Ajatellen etteivät he saisi paljastaa sijaintiaan nuorinainen läpsäytti nopeasti toisen kämmenensä kynttilän liekille sammuttaen sen, katse herpaantumatta ovelta. Kuun valo siirtyi oven alta sisäpuolelle, eikä kynttilänvalo ainakaan enää paistanut samasta paikasta ulospäin.
Pupillit pimeässä laajentuneina, yrittäen nähdä edes jotain pilkkopimeässä, vakavine katseineen Jenaye alkoi hitaasti hapuilla selkänsä takaa viittaa ylleen. Kenties refleksinomaisesti tarkoituksenaan piiloutua, vaikkei ulkoa enää kuulunutkaan mitään, jos oli kuulunut alunperinkään.
Hiljaisuus ja pimeys oli tavallaan lohdullista.
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

((No niin, elämä jatkuu... Ainakin syksyyn asti...))

Monikohan muu halusi tietää? Väre nieli huvittuneisuuttaan. Siinä oli vinoutunut pohjavire. Hän tiesi, että olisi ollut toisten nahoissa täsmälleen yhtä utelias. Uteliaisuus – ja oma turvallisuus – olivatkin ajaneet hänet siihen pisteeseen, että hänen oli pakko nukkua jokainen yönsä tarkkaan lukitussa tilassa. Verikettuihin kuului henkilöitä, jotka voisivat kyetä yllättämään hänet nukkumasta, varsinkaan jos näiden aura ei henkisi hengenvaaraa ja siten varoittaisi häntä.

'En tietenkään minä sitä tarkoita, vaikka sinulle olenkin velkaa. Kyllä minä tiedän mihin tarkoitukseen useat naiset otetaan jengeissä. Mitä sinä minusta oikein kuvittelet?'
Ironinen hymy piirtyi huulille. Mitä hän oikein kuvitteli? Ei onneksi aivan sitä, mihin Jenaye oli viitannut. Ei sillä, että moinen olisi ollut Veriketuissakaan tuntematonta. Hyvin monen naisen jengiura lähti alkuun juuri kyseisillä 'palveluilla'.
Väre antoi nuoren naisen siirtää kynttilää noteeraamatta sitä sen kummemmin. Muutoin ehkä, mutta nyt hän oli liian syventynyt pohimaan sitä, miten hän voisi sovittaa tämän oman elämänsä mutkikkaaseen ja kaikkea muuta kuin turvalliseen ja naisystävälliseen maailmankuvaan.
Hetken ajan kynttilänliekki siis päästi valaisemaan poskien ihon ja nenän linjaa ennen kuin Jenaye kumartui hiukan lähemmäs. Vaistomaisesti Väre perääntyi hiukan, ei muuten kuin nojaamalla tuolinsa selkänojaan, mutta päätyen valokehän ulottumattomiin. Vasta sitten piilossa olevat silmät välähtivät kynttilän suuntaan ja sitten Jenayeen.
”Oikein hyvä yritys”, hän onnitteli tätä hienoisesti nyökäten ja hipaisten hatunlieriä. Hän ei moittinut nuorta naista tämän uteliaisuudesta, sillä jo pelkästään hänen hienovarainen torjuntansa kävi sellaisesta. Ehkä hän joskus antaisi Jenayen saada todellisuuden selville, mutta ei vielä. Ei ensimmäisellä kunnollisella tapaamisella. Epäilemättä hänen jenginsä jäsenet voisivat jo kertoa uteliaalle naisenalulle tosiasioita siitä, että yhdeksänkymmentä vuotta jengiä hallinnut mies ei voinut olla ihminen, mutta jos ei ihminen, niin mikä sitten? Vaikka vaihtoehdoista sulkisikin pois vampyyrin – päiväsaikaan liikkumisen vuoksi – oli vaihtoehto riittävästi pitämään kaikki varpaillaaan. Siksi oli tärkeää, että jos hän kertoisi totuuden jollekulle, tämä olisi sellainen, johon hän voisi luottaa täysin. Epätodennäköistä Alamaailmassa, mutta oli kuu ennenkin ollut juustoa.

Nuoren naisen puhetulva oli hätkähdyttävä. Väre muisti moniakin nuoria lupauksia, jotka pyrkivät Verikettuihin ja mainostivat kykyjään kuka mitenkin, mutta tämänkaltainen purkaus, joka oli joko täysin epätoivoinen puhu-mitä-sylki-suuhun-tuo purkaus tai suoraan sydämestä tullut avautuminen. Jälkimmäinen vaikutti oudolta ottaen huomioon, että he eivät olleet tunteneet vielä kuin häviävän lyhyen hetken, mutta silti se tuntui ironisesti loogisemmalta sen valossa, mitä hän oli jo oppinut tästä nuoresta naisesta.
Huvittuneena hän ehti jo miettiä kuinka ihmeessä saisi vastattua kaikkiin tämän kommentteihin tai saisi ylipäätään sanaansa väliin, kun Jenaye katkaisi lauseensa kuin seinään ja tukahdutti kynttilänliekin.

Täysi pimeys hulvahti kellariin ja terästi aistit äärimmilleen näön ollessa hyödytön jopa hänen haltiansilmilleen. Nekään kun eivät salamana sopeutuneet kynttilänvalosta sysimustaan pimeyteen.
Kukaan hermostunut Alamaailman selviytyjä ei ala tivata toiselta miksi hemmetissä tämä sammutti valon jos olinpaikka oli näinkin epävarma.
Tarkat korvat kuulivat sen sijaan valosta välittämättä. Hän kuuli kankaan kahinaa, kun Jenaye luultavammin veti hupun takaisin päähänsä – viisas teko – ja yhtälailla hän kuuli liikettä kellarinoven ulkopuolelta. Vaisto kertoi, että kaksi henkilö seisoi siellä. Olivatko nämä kuulleet puhetta vai eivät, oli toisarvoinen asia. Mikäli nämä avaisivat oven, he eivät voisi istua tässä kuin kaksi pöllönpoikasta.

Ääneti Väre nousi seisomaan ja kiersi pöydän ympäri, laskien kätensä kevyesti Jenayen olkapäälle, kevyellä paineella kehottaen tätä nousemaan ylös ja tulemaan mukaan. Hänen silmänsä alkoivat tottua täydelliseen pimeyteen, mutta hän oli silti varovainen johdattaessaan nuoren naisen siihen samaan syvien varjojen nurkkaan, josta oli aiemmin hakenut jääpuikkoja ja hätistellyt rottia. Nuo kaksi yhteenlaskettua totuutta vihjasivat siihen, että tässä nurkassa ei usein käyty. Koska kellarissa ei ollut toista uloskäyntiä – harvemmin niissä oli – tämä oli paras vaihtoehto. Varsinkaan kun ei suhtautunut täysin välinpitämättömästi tuntemattomien henkilöiden elämään.

”Minä olen ihan varma, että kuulin jotain.” Nuoremman miehen hiljainen ääni oven ulkopuolelta vahvisti Väreen epäilykset. Hitaasti ja varovasti hän painoi Jenayen polvilleen viileälle kellarinlattialle kahden suuren tynnyrin muodostamaan syvennykseen ja vaipui toisen polvensa varaan tämän taakse, vetäen viittansa peittämään heidät niin, että vain hänen silmänsä näkivät hatun ja viitan muodostamasta raosta.
Nyt he saattoivat vain luottaa viitan väriin ja tulijoiden haluttomuuteen tutkia asiaa liian tarkkaan. Mikäli se pettäisi, hän pääsisi tästä tarpeen vaatiessa nopeasti seisaalleen ja vetämään aseensa, joiden kahvat eivät olleet kaukana hänen käsistään.
”Ei tänne pitäisi kenenkään päästä, mutta katsotaan...” Vanhemman miehen ääni vastasi nuoremman havaintoon ja ovi narahti auki. Kylväen valon kiilan lattialle ja nyt tyhjän pöydän ääreen. Väre ei nähnyt tulijoita vielä. Kyseessä oli joko isä ja poika, tai opettaja ja oppilas. Joka tapauksessa täysin luultavasti talon omistajat.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

Jenaye ei edes ollut nähnyt kunnolla miehen silmiä, mutta luotti täysin tämän pimeässä antamaan kehoitukseen nousta tuolilta ja antoi miehen ohjata itsensä suojaisaan nurkkaukseen. Mies ilmeisestikin aisti paremmin kuin hän, sillä vielä ei Jenaye nähnyt mitään pimeässä.

Hän laskeutui polvilleen luottaen toisen olevan piiloutumisessakin kokeneempi niinkuin kohta osoittautui olevan. He olivat täysin suojassa viitan ja tynnyreiden varjossa pimeimmässä nurkassa valon levittäytyessä kohti pöytää oven avauduttua.
Jenaye näki vain hieman viitan raosta kunnes se asettui paikoilleen eikä tyttö voinut muuta kuin kuunnella. Kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi puheista päätellen.
Jenaye tajusi kynttilän jääneen pöydälle ja sen steariini oli märkää, hän tunsi sen vielä polttavan toisen kätensä sormissa, vaikkakin oli jo niihin kovettunut. Hän ei uskaltanut liikahtaakaan. Hengitystään hän ei silti pidättänyt tietäen että, hapen loputtua, äkkinäisesti ilman vetäminen keuhkoihin kuuluisi selvemmin kuin tasainen ja rauhallinen kokoaikainen hengittäminen. Jenaye sulki silmänsä koska ei kuitenkaan nähnyt mitään ja antoi miehen tuoksun virrata tasaisena hengityksensä mukana nenäänsä. Oikeastaan hän olisi halunnut nojautua miestä vasten ja tuntea tämän vartalon lämmön ja jäntevyyden, muttei todellakaan tehnyt tuollaista tilanteessa jossa Väre varmastikin oli jo ase kädessään valmiina puolustamaan hänenkin arvotonta henkikultaansa jos he paljastuisivat.

Aistit olivat herkimmillään ja kiihtyneiden omien sydämenlyöntien seasta kuului miesten puheet.
Vanhempi mies: Näetkö nyt. Ei täällä ketään ole.
Hetken hiljaisuus ja selkeästikin hivenen pettynyt nuoremman miehen ääni: Mutta minä kuulin kun ovi tömähti hiiren hiljaa kiinni.
Vanhemman miehen mutinaa: Sinä nyt kuulet milloin mitäkin..
Nuoremman miehen innostuneempi ääni: Täällä haisee kynttilä, juuri sammutettu etkö..
Vanhemman miehen keskeytys ja läpsähtävä ääni. Jenaye arveli miehen lasauttaneen pienen tillikan pojan poskelle: Sinä ja sinun haisevat kynttiläsi, ovi on varmasti paukahtanut tuulen mukana kiinni, olet taas unohtanut lukita sen vaikka käskin.

Poika yritti mutista jotain juuri sammuneen kynttilän hajusta kunnes kuului kankaiden kahinaa ja askelia ja ovi paukahti voimakkaasti kiinni puheiden vaimetessa oven ulkopuolella. Avain kolisi lukossa hetken ja vanhemman miehen ääni käski nuorempaa laittamaan oveen ketjun niinkuin kuului, varmuudeksi. Koskaan ei voinut tietää kuka kadun kulkijoista käyttäisi heidän kellariaan majapaikkana ja ennenkaikkea joisi heidän vaivalla tehneen omatekoisen oluensa. Eikö hän muka ollut opettanut tätä.
Kuului muksahtelevia ääniä sekä matalaa nyyhkintää samalla kun ketju kalahteli ovea vasten. Jenaye ei voinut olla säälimättä nyyhkivää nuorempaa miestä vaikkei äänestä päätellen kovin nuori enää ollutkaan. Tätä selvästikin pidettiin jotenkin vähä-älyisenä, ainakin vanhempi mies hoki kokoajan jotain sellaista nalkutuksensa ohella.

Tyttö ei vielä ehtinyt ajatella miten ulkopuolella oleva lukollinen ketju vaikeuttaisi heidän ulospääsyään. Pelkkä oven lukko olisi vielä ollut tiirikoitavissa, mutta ketjun lukkoon olisi hankalampi, jollei lähes mahdoton päästä käsiksi huoneen sisäpuolelta. He olivat mitä varmemmin jumissa pienessä huoneessa ainakin yön yli, toivoen että kellari avattaisiin jälleen aamulla. Nuoremman miehen arkuus ja vanhemman vahtiminen ei varmastikaan antaisi nuorukaisen päästä kellariin enää yöllä, mutta uteliaisuus saattaisi voittaa aamun sarastaessa, josko joku kuitenkin oli piiloutuneena sinne tynnyreiden taakse nurkkaan..

Tuntiessaan olonsa turvallisemmaksi liikkua Jenaye käänsi päätään Vären kasvoihin seuraten mitä tämä aikoi ja oliko tämä huojentunut vaiko huolissaan lähellä olleesta paljastumisesta. Ilmeisesti tytön puheet ei ollut kantautuneet nuorenmiehen korviin vaan tämä mainitsi vain oven äänestä, jota tyttö ei aiemmin edes noteerannut jännitykseltään. Kuitenkin hän tunsi syyllisyyttä että oli asettanut miehen tilanteeseen. Väre oli edelleenkin johtaja jonka piti olla aivan jossain muualla kuin lukittuna pieneen kellarihuoneeseen tytön ja luultavasti täysin keskenkäyneiden oluttynnyreiden kanssa.

Miesten äänet alkoivat vaimeta ketjun vielä viimeisen kerran kolahdettua puista ovea vasten. Olenhan minä sanonut ettei tuonne ketään edes löydä kun on korttipeli-iltoja varten rakennettu huomaamattomaksi tuo ovi. Oletko sinä vähä-älyinen taas käynyt maistelemassa olutta siellä vaikka olen sinua kieltänyt. Miksi ovi oli ylipäätään auki..

Yhtä varmasti kuin kauempana lausui vanhemman miehen yksinkertainen, vaikkakin tarkkakorvainen ja nenäinen poika; kuiskasi Jenaye saman sanan Värelle: "Anteeksi."
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

Väre antoi silmiensä turtua kapean näkyvyyskaistaleen liikkumattomuuteen jotta ne huomaisivat pienenkin liikkeen, joka kertoisi mieskaksikon olevan tulossa turhan lähelle. Silmiäänkin enemmän hän käytti vaistojaan, jotka ainoina olivat jääneet jäljelle menneisyydestä.
Hän oli äärimmäisen tietoinen Jenayesta, joka oli tukin muuta kuin henkäyksen päässä hänestä, hän osasi arvioida kohtalaisen tarkasti missä kumpikin mieheistä oli, hän jopa tunsi kahden rotan läsnäolon syvempänä varjoissa. Kunhan kumpikaan niistä ei päästäisi ääntä, joka houkuttelisi miehet katsomaan...
Onneksi vanhempi miehistä tuntui suhtautuvan nuoremman havaintoon kertakaikkien epäilevästi. Väreeltä ei juuri irronnut myötätuntoa nuorempaa kohtaan, vaan hän oli enemmän kiinnostunut askeleista, jotka suuntasivat takaisin ovelle.
Vastasammutetun kynttilän tapaisia mokia ei saisi enää hänen iässään tapahtua, mutta tapahtunutta oli turha jäädä ruikuttamaan.
Juuri niin, pistäkää ovi lukkoon ja vielä ketjuun ettei kukaan vaan pääse viemään puolivalmista olutta... Ajatus oli huomattavan sarkastinen, kun ketjun kolahdus puista ovea vasten suorastaan kaikui hänen korvissaan. Tällaisina hetkinä sitä tottavie kaipasi edes ripausta taikuutta suoniinsa.

Jenayen hiljainen anteeksipyyntö sai hänet viimein laskemaan katseensa viitan kapeasta raosta.
”Tuskinpa se sinun syytäsi oli, että minä sinut tänne toin”, hän vastasi, puhuen jo normaalilla äänellään. Miehet eivät voisi enää puhetta kuulla, siihen nämä olivat liian kaukana ja ulkona oleva maailma oli sen verran täynnä ääniä, että ne riittävät sotkemaan sellaisen aistit, joka oli tottunut kuuntelemaan vain sitä.
Väre kohottautui ylös, korjaten vaistomaisesti hattunsa lierin asentoa ennen kuin ojensi kätensä Jenayelle.
”Mennään katsomaan kuinka pahassa liemessä tässä ollaan.” Vaikka hänen asemansa Veriketuissa ei kaatuisikaan yhden yön selittämättömään poissaoloon, ei hän silti mielellään viettänyt yötään lukkojen takana. Se soti jo selviämisvaistojakin vastaan.

Äänettömin askelin Väre suuntasi aluksi pöydän luokse, sytyttäen kynttilän uudelleen. Hänen silmänsä olivat jo niin sopeutuneet lähes täydelliseen pimeyteen, että äkillinen pistävä valo sattui niihin saaden hänet siristämään ne lähes kiinni ja kääntämään päästä pois. Jenaye kuitenkin tarvitsi valoa, hän oli elämänsä aikana oppinut sen, että pimeys tahtoi käydä useimpien ihmisten hermoille pahastikin, eikä hän juuri nyt kaivannut hysteeristä huutokohtausta kenenkään osalta.
Täydellisen rauhallinen hänkään ei nimittäin ollut. Lukkojen taakse jääminen ei tavallisesti ollut Alamaailman asukille mikään ongelma. Ikkunat oli helppo joko avata tai rikkoa, mutta puoliksi maan alla oleva ikkunaton kellari... Sarkastinen ääni tiedusteli häneltä oliko hän kenties tullut itsemurhahakuiseksi ylipäätään edes tullessaan tänne.

Hetken hän vain kuunteli oven luona, jätettyään kynttilään paikoilleen pöydälle. Täysi hiljaisuus ulkona vakuutti lopulta niin hänen korvansa kuin vaistonsakin, että kukaan ei ollut jäänyt vaanimaan oven ulkopuolle. Hyvä, sen vaanijan kannalta.
Nopeasti hän veti hanskat käsistään ja sujautti ne vyölleen ennen kuin tunnusteli herkin sormin lukkoa. Se ei ollut mikään ongelma, mutta se ketju ulkopuolella... Mikään hänen aseistaan ei tehoaisi metalliseen ketjuun, eikä hänellä ollut mitään syövyttävää ainettakaan.
”Ei sinulla sattuisi olemaan mitään happoa mukanasi?” hän kysäisi lähinnä piloillaan, kääntymättä ympäri. Lukon tiirikoimisessa oli se riski, että sitä ei saisi tiirikoitua enää takaisin lukkoon ja avattu lukko ketjulla vahvistetussa ovessa... No, saman tien hän voisi alkaa huutaa hysteerisesti apua.
Toisaalta riski kannatti ottaa, sillä mikäli ketju olisi niitä malleja, jotka eivät kestäisi aivastustakaan, saati sitten päättäväistä murtautujaa... Vaikka harvemmin sitä joutui sisältä ulos murtautumaan.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

Jenaye tarttui miehen käteen ja nousi jaloilleen. Niin, ei se kai hänen syytään ollut että he olivat nyt jumissa, mutta miehen levottomaksi käynyt olemus tuntui silti pahalta. Kynttilän jälleen palaessa tyttö istui takaisin tuoliinsa pöydän ääressä ja antoi miehen rauhassa tutkia ovea ja sen lukkoja joista toinen oli auttamattomasti ulottumattomissa. Vastaukseksi happokysymykseen Jenaye naurahti "Kai minä olisin hapot heittänyt niiden miesten kasvoille jos minulla sellaista olisi mukanani." Se oli luultavasti tottakin, Jenaye osasi olla armoton niille jotka hänen kimppuunsa kävivät syyttä, vaikkei hänellä mitään haluja ollutkaan vahingoittaa muita ihmisiä.

Hän istui iljaisena tuolilla ja kohautti olkapäitään. Samantien kai viitan voisi jälleen riisua yltä jollei ovea heti saatu auki. Viitta laskeutui tuolin selkämykselle selän taakse ja jalkansa tyttö nosti risti-istuntaan tuolille. Selkä suorana ja päättäen ettei häiritsisi Vären puuhia hän jäi katselemaan miehen selkää ajatuksissaan. Tai oikeammin hän ei edes tiennyt ajattelevansa. Varsinkin kun ajatukset tuntuivat pyörivän vain miehen ympärillä, tämän toiminnassa oven lähettyvillä ja sanoissa joita tyttö odotti ennemminkin vain saadakseen kuunnella miehen ääntä kuin niinkään puheiden sisältöä. Tottuneena isänsä kanssa aikoinaan siihen että miesten tuli antaa pähkäillä aikansa eteen tulleiden ongelmien kanssa Jenaye antoi Vären tutkailla sulkeutunutta poispääsyreittiä rauhassa. Hänellä itsellään ei ollut hätää. Mikään ei menisi sijoiltaan vaikkei hän viettäisikään yötä kotonaan. Kukaan ei kaipaisi ja ihmettelisi missä hän on.

Toki mielessä käväisi aavistuksen ajan huoli siitä koska he todellisuudessa pääsisivät tilasta pois, mutta hän ennemmin tyytyi osaansa ja murehtisi asiaa kunnolla vasta kun olisi nääntymäisillään nälkään tai janoon. Josta tulikin hänen mieleensä tynnyrit seinustalla joihin hän nyt käänsi katseensa. Keskeneräistä olutta tai ei, niin ainakin sillä pysyisi hengissä jos tilanne menisi todella huonoksi, mitä tyttö kylläkään ei pelännyt. He pääsisivät kyllä tukalasta tilanteesta pois ennemmin tai myöhemmin. Ei hän koskaan vielä ollut joutunut pulaan josta ei olisi jollakin keinolla selviytynyt. Positiivisella ajattelutavallaan Jenaye pärjäsi muuallakin. Hän ei ollut koskaan vaipunut synkkyyteen vaikka tilanteet olivatkin joskus olleet siihen varsin otollisia. Yksin metsissä ilman ravintoa, kylmän kourissa. Kaduilla rahattomana miesten kähmivissä käsissä.. Mitä vain. Oli hän joutunut monenlaiseen. Nyt hän oli sentään lämpimässä, tunnelmallisesti kynttilänvalossa, sekä mukavassa seurassa josta hänen ei tarvinnut olla huolissaan mitä tämä voisi tahtoa ja haluta hänen osaltaan.

Asiat olisivat voineet olla todella paljon huonomminkin. Hän hymyili. Lämmintä hymyä joka piili taakseen myötätuntoa Värettä kohtaan sekä pientä huvittuneisuutta illan saamasta suunnasta. Hän laski kätensä rentoina syliinsä, ristityille jaloilleen ja odotti josko mies keksisi ratkaisun tai tyytyisi tilanteeseen antaen periksi niin perus-miesmäiselle tahdolle olla tilanteen kuin tilanteen herrana.
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

Väre naurahti hiljaa Jenayen heitolle ja kaivoi vyölaukustaan tiirikkansa. Hän ei kaivannut tähän hommaan valoa vaikka ei olisi mitään nähnytkään. Helpompaa tämä melkeinpä oli ilman, sillä sormien herkkä tunto toimi silmiä paremmin kuin työskentelytila oli metallin sisällä.
Keskittyneenä hän pudotti hansikkaansa jalkoihinsa saadakseen paremman tuntuman ja ujutti vasta sitten tiirikan pään lukon sisuksiin. Missä tai miten hän oli tämän taidon alunperin oppinut, oli jäänyt unholaan, mutta selkeästikään hän ei ollut ollut siinä mikään luonnonlahjakkuus, sillä huomattuaan omistavansa tämän kyvyn Väre oli joutunut harjoittelemaan taitoa uudelleen, toisin kuin aseiden käyttöä tai tappamista.

Nytkin hän tunsi tiirikan raapivan metallia lukon sisällä. Lukko ei sinällään ollut hankala, mutta siihen kerääntynyt ruoste hankaloitti tehtävää jonkin verran.
Monen hermoja raastavan sekunnin jälkeen Väre tunsi ja kuuli lukon naksahtavan auki. Onneksi se ei ollut sitä rasittavaa maahan putoavaa lajia, ne olivat hankalia.
Varoen aiheuttamasta ääntä ja siten herättämästä huomiota Väre raotti ovea, tuntien melkein heti sen ottavan kiinni ketjuun. Hän ei nähnyt, mutta muisteli ovessa olleen rautavahvikkeeseen kiinnitetyn renkaan. Ketju oli luultavasti siinä kiinni, ja valitettavasti se näytti olevan paljon paremmassa kunnossa kuin lukko.
”Helvetti...” Kiroten – ja koettaen vastustaa vaistomaista lukitun paikan kammoaan – Väre tiiraili kujaa oven raosta ja koetti hahmottaa mahdollista reittiä paolle. Jos hän vain saisi jollain keinolla sanan jengilleen... Valitettavasti kukaan ei muuten taitaisi kaivata häntä ennen aamuyötä jolloin hänen lähimmät miehensä palaisivat pidemmiltä tiedusteluretkiltään ja muilta tehtäviltään. Nämäkin kaipaisivat jonkin merkin jotta osaisivat avata juuri tämän kellarin...

Mietteliääsi silmiään siristäen Väre kävi läpi mukanaan kulkevia esineitä sormituntumalla ja lopulta hänelle takertui lyhyt narunpätkä yhdestä vyölaukusta käteen. Se saisi luvan kelvata, kaikki muu olisi liian huomiota keräävää.
Väre sitoi narun kiinni ketjuun tehtyään sen varteen erilukuisen määrän solmuja, jotka olivat kieltämättä yksinkertainen, mutta verrattain tehokas keino viestiä. Varsinkaan kun koodi-murtokaan ei antaisi muuta infoa kuin 'V apua'.
Väre veti oven takaisin kiinni, mutta ei vaivautunut tiirikoimaan lukkoa takaisin kiinni. Nauha jäi lepattamaan oikulliseen yötuuleen, odottamaan jotakuta, joka huomaisi sen ja osaisi tulkita sen.

”No, näillä näkymin me pääsemme täältä pois tavalla tai toisella ennen huomista keskipäivää”, hän totesi rauhallisesti, kumartuen poimimaan hansikkaansa. Ei hän ollut niin rauhallinen kuin mitä itselleenkin vakuutteli – jokaisen lain toisella puolella kulkevan pahimpia painajaisia taisi olla juuri lukittuun paikkaan joutuminen – mutta hysterisointi ei auttanut eteen eikä taaksepäin.
Niinpä hän vaipui istumaan tuoliinsa ja silmäili pöydän yli seuraansa. Yllättäen harvinainen hymy pulpahti hänen huulilleen.
”Mihinkäs me jäimmekään?”
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta

[pip]

Mies sai selkeästikin jotain aikaiseksi. Ei Jenaye niin tarkasti kaikkea nähnyt, eikä edes seurannut, mutta mies palasi istumaan joten kai se oli sen merkki että kaikki voitava oli tyydyttävällä tavalla saatu tehtyä. Hymyyn ja kysymykseen tyttö vastasi tuhahtavalla naurahduksella laskien hetkeksi katseensa alas. Hän kääntyi kasvot ja vartalo miestä kohti tuolillaan, pyörähtäen jalat yhä tuolilla ristittyinä paikoillaan kevyesti ja rauhallisena. Nostaessaan jälleen silmänsä kohti Värettä hän jatkoi keskustelua lähinnä hyvin epäolennaisesta asiasta vitsin varjolla.

"Muututko sinä nyt illan hämärtyessä joksikin hirviöksi ja pistelet minut poskeesi?" Hän olisi halunnut virnistää päälle, mutta pieni tosiseikka siitä ettei hän tiennyt lainkaan miehen salaisuuksia tai tämän todellista luontoa piti kasvot vakavan oloisina, vaikkei hän nyt tosissaan Värettä kuitenkaan osannut pelätä. Lähinnä tunnelmaa mahdollisesti keventävä lausahdus tuo kai oli. "Veriketuksi joka juonittelee ensin aikansa ja sitten raatelee uhrinsa?" Silmissä oli ovela pilke saatuaan kevennykseensä ihan oikeaakin uteliaisuuttaan Veriketun jengin toiminnasta.
"Houkuttelet nuoria naisia pesääsi." Nyt virnistys karkasi huulilta ja Jenaye naurahti itsekin omille puheilleen. Lauseiden välissä katse harhaili pöydälle ja palasi aina lauseen alkaessa miehen silmiin, sinne missä oletti niiden olevan, jossa ne varjossaan aina välillä välkähtivät kynttilän valon armosta.

Tyttö tunsi olonsa lähes alastomaksi miehen ollessa täysissä pukeissa, kun itse oli antanut viitan jälleen valahtaa hartioilta. Hän järkeili että yöllä ilma kylmenisi vielä useammankin asteen ja kellaritilasta tulisi varmasti hyvinkin kylmä. Olisi hyvä tareta vähemmillä vaatteilla niin pitkään kuin pystyi saaden sitten lisää lämmikettä päälleen.
Mies halusi salata jotain omasta itsestään vaikka he tuolla nyt olivat kaksin voimatta asiaan edes itse vaikuttaa, suojassa muiden kuulevilta korvilta ja katseilta, mutta kai se oli ymmärrettävää. Jenaye saisi tyydyttää uteliaisuuttaan juuri niissä määrin kuin mies vastauksia hänelle ripottelisi. Ei olisi järkevää udella liikoja vaan ennemminkin kannatti keskittyä itse ihmiseen. Nykytilanteeseen. Kuinka hyvin ihmisen kanssa voisi jutella normaaleja asioita, tulla toimeen, antaa tilaa olla luottamuksen arvoinen.
Kuvitellessaan tuntevansa jonkinverran ihmisluontoa ja eläinten käyttäytymistapoja seuranneena, tyttö ymmärsi ettei miehellä ollut syytä luottaa häneen, vaikka hän itse sinisilmäisenä luottikin, liian moniinkin ihmisiin. Väre oli varmasti nähnyt petturuutta ja selkään puukottajia enemmän kuin tarpeeksi. Ei hän halunnut kuulua niihin jotka pakottivat yhtään mihinkään. Ei hänellä ollut valtaa moiseen.

Rauhallisesti kädet kurottuivat pöydälle ja Jenaye taivutti ylävartaloaan jalkojensa päälle ylettyen näin ottamaan kynttilän kämmeniensä väliin. Liekkiä katsellen hän hengitti rauhallisesti, pyöritellen kynttilää käsissään. Hän tunsi olevansa ennemminkin turvassa kuin häkkiin lukittuna. Vapaudenmenetys hetkellisesti ei häirinnyt lainkaan. Jos jotain tulisi tapahtumaan uhkaavaa, hänellä oli tikarinsa, sekä oma suojeliansa jollaisena hän nyt koki Vären.

Jenaye antaisi hiljaisuuden tehdä tehtävänsä ja pyrkisi olemaan niin paljon vaiti kuin suinkaan hänen lörpöttelyllään se olisi mahdollista. Väre saisi puhua jengistä tai itsestään, ihan mistä vain halusikaan, tai olla puhumatta. Tuskin mies hänen kysymyksiään ja aiempaa noloa puhetulvaansa oli unohtanut täysin. Puhuisi sitten vaikka siitä nolaten nuortanaista enemmän. Pääasia olisi että he olivat tuolla nyt kaksin eikä tilanteelle juuri nyt mahtanut mitään. Joko he voisivat tutustua rehellisesti tai todeta sen mahdottomaksi.
Toimeen he kuitenkin tulivat ja jokin heitä tuntui vetävän toistensa puoleen.

Jenayellä ei ollut aavistustakaan miehen todellisesta iästä eikä varmasti olisi ajatellut itseään mitenkään miehelle kiinnostavana jos olisi tiennyt. Hän oli oppinut että vanhemmille ihmisille ja haltioille, jotka saivat osakseen pidemmän elinkaaren, hän itse tulisi aina olemaan vain naurettava keskenkasvuinen. Ainakin näin hän oletti. Lieni taustalla kateuttakin muiden erilaisuudesta, ehkä hänkin kaipasi itselleen jotain mistä olla ylpeä ja jossa olisi taitava tai mikä tekisi hänet mielenkiintoiseksi. Nyt hän ei kuitenkaan osannut edes epäillä moista ja päätään hieman ravistaen, yrittäen pitää kasvoille karkaavat hiussortuvat kurissa, hän käänsi katseensa jälleen Väreeseen. Katseessa ei ollut uteliaisuutta, ei pienintäkään negatiivista asiaa. Vain avoimmuutta ja vilpitöntä mukavaa oloa.
_________________
Jenaye

[Kuolonsulka]

'Muututko sinä nyt illan hämärtyessä joksikin hirviöksi ja pistelet minut poskeesi?'
Väre ei tiennyt kummasta olisi huvittunut enemmän – kysymyksestä, vai siitä, että Jeanne ei onnistunut saamaan kysymystään kuulostamaan täysin vitsiltä.
”Kaikkiin noihin kysymyksiin nopeina vastauksina ovat ei, kyllä ja kyllä.” Hän väläyti nopean hymyn, joka sai hampaat välähtämään kynttilänliekin valossa. Hampaat, joissa ei ollut – ainakaan vielä – pidempiä kulmahampaita tai ylimääräistä terävyyttä.
”On toki imartelevaa, että kuvittelet minun omaavan jotain sen suuntaisia voimia, mutta joudun valitettavasti puhkaisemaan kuplasi: en ole alkamassa vääntyilemään mihinkään nelijalkaiseen muotoon tässä yön aikana.” Niin, niistä kaksijalkaisista ei puhuttukaan mitään, mutta vaikka hän ei uskonut arvioineensa Jeannea aivan pieleen, hä ei siltikään ollut aivan vielä valmis paljastamaan kaikkia salaisuuksiaan. Vaikka – hänen mielessään välähti – mikä olisikaan paras kohde testata todellisuuden vaikutusta kuin nuori nainen, joka ei ilman apuvoimia voisi uhata hänen asemaansa, vapauttaan tai henkeään?

”Mitä Verikettu-puoleen minussa tullaan... Eikö jenginsä johtaja olekin aina eniten jenginsä henkinen sydän? Minä liityin Verikettuihin yli yhdeksänkymmentä vuotta sitten, mutta se mitä Veriketut ovat nyt... Se kaikki on peräisin minusta.” Kyllä, hän oli juonittelija, tarpeen vaatiessa täysi raakalainen ja piti hiljalleen kasvavaa jengiä tiukasti hallinnassaan. Oli pitänyt jo vuosikymmeniä, ja jos Aamuntuoja soisi, pitäisi sitä vielä vähintäänkin toiset mokomat.
”Ja mitä nuoriin naisiin tulee...” Väre pudisteli huvittuneena päätään.
”Ihanko minun pitää houkutella? Etkö sinäkin ollut jo toinen jalka sängyssä ennen kuin sain sinut aisoihin?” Ja kaikki pelkästään joko hänen asemansa, tai hänen ympärillään leijuvan mystisyyden vuoksi. Tavallaan imartelevaa, ja toisaalta hyvin epäaitoa. Olihan hänellä varmasti äpäriä yhtä paljon kuin kellä tahansa hitusenkin valtaa omaavalla miehellä Alamaailmassa, mutta ei ketään sellaista, jota hän olisi voinut väittää vaimoksi, tai ketään, jonka kanssa saadun lapsen hän olisi halunnut edes epävirallisesti tunnustaa.
Ironista, että hän pohti jotain tällaisia. Kenties se johtui siitä keskiluokkaisesta perheestä, jonka ilta-arkea hän oli seurannut ennen kuin oli törmännyt Jenayeen.

Väre seurasi silmillään kynttilän liikettä Jenayen käsissä ja nojasi leukaansa sormiinsa.
”Mitä sinä haluat elämältäsi, Jenaye? Kaupitella lääkeyrttejä kadulla kunnes sinun ei tarvitse teeskennellä olevasi vanha?” Hän kohotti katseensa kynttilästä nuoreen naiseen, pohtien mitä hän kysymyksellä ajoi takaa. Mitä hän voisi tarjota tälle? Turvatumman aseman kadulla? Kenties. Aseman Veriketuissa? Ehkäpä. Minkä aseman? Äärimmäisen hyvä kysymys.
_________________
Alamaailman kujien elämää värittämässä:
Arcinas/ Varjo - tappaja vailla inhimillisyyttä
Inlecerar Hämäräsilmä - olemassa vain sinua varten
Väre - yllättävää inhimillisyyttä
Lymphiar Alfgrimur - pinta on harhaa, mutta kumpaan suuntaan
Arpent Indra - kujien herrasmies
(Carera) - oikeasti kova teinikundi
(Ilineur Ras) - miesviha syvällä sydämessään
(Gelan Caver) - kunniallinen mies harmaalta alueelta